Kun perheen esikoinen aloittaa koulun löytää perhe edestään uusia haasteita. Yksi niistä on syysloma. Mitä silloin kuuluu tehdä? Mihin silloin voi matkustaa? Haasteen voi myös nähdä mahdollisuutena; silloin voi esimerkiksi käydä paikoissa, joissa kesällä on liikaa ihmisiä ja talvella liian kylmä.
Sisilia on saarena mietityttänyt minua jo pitkään. Mielikuva Välimeren saarista on valkoista kalkkikiveä ja kuitenkin Sisilian keskellä oleva Etna pulputtaa mustaa laavaa. Onko Sisilia mustavalkoinen vai löytyykö sieltä myös muita värejä? Sisilia on melko yleisesti matkustettu kohde, ja suosituksia alkoikin virtaamaan. Mikäli olisimme kiertäneet kaikki ”siellä teidän on pakko käydä” kohteet, olisi meidän lomaa pitänyt venyttää ainakin kolmeen viikkoon. Lomaa kuitenkin oli vain viikko eli mahdollisuus tehdä vain ja ainoastaan mitä me haluamme.
Meidän perheelle tyypillisen hieman mutkittelevan matkustustavan takia Sisilian kiertue alkoi Pozzallon satamakaupungista eteläisestä Sisiliasta. Aamusta heti auto alle ja suuntana Etnan eteläpuoli. Alkumatka meni leppoisasti moottoritietä, kunnes alkoi nousu vuorelle. Ensimmäiset 20 km noususta meni kylien läpi, jossa auton ja kuljettajan lisäksi töitä sai tehdä myös navigaattori ”käänny oikealle, käänny vasemmalle, ja sitt…käänny vasemmalle, käänny vasemmalle”. Käännöksiä tuli tiheämpään kuin navigaattori ehti kertomaan ”sitten-komentoaan”. Kylät loppuivat ja alkoi vielä jyrkempi mutkittelu.
Ylhäällä 1900 metrissä odotti matka-muistomyymälöitä ja kondolihissin ala-asema. Äkkiä hissiin ja ylös 2500 metriin. Täältä olisi vielä päässyt vähän ylemmäksi 4wd-autoilla ja isolla rahalla. Me emme kuitenkaan olleet tällä kertaa hakemassa korkeutta vaan näkymiä ja kokemuksia. Lähdimme jalkapatikassa kohti pienempää huippua. Maisema oli vähän kuin olisi ollut mustassa Saharassa; hiekka ja soravuoret vuorottelivat mutta alhaalla näkyi meri ja ylhäällä savuava huippu. Ilma oli yhtä aikaa kuuma ja kylmä. Aurinko paahtoi kuumana ja samaan aikaan pienikin tuulenvire tai varjokohta oli jäisevää. Oikeaa vaatetusta ei ollut mahdollista laittaa päälle; toinen käveli t-paidassa kun toinen vieressä oli kietoutunut toppatakkiin. Nousu oli hieman haasteellista irtonaisen hiekan takia mutta huipulle päästiin.
Seuraavana päivänä suuntasimme Etnan pohjoisrinteelle. Uusimmat laavapurkaukset ovat virranneet vuoren tätä puolta, ja maisemasta oli selkeästi nähtävissä kohdat, jossa kivimassa oli tullut rinnettä alas tuhoten kaiken alleen jääneen. Kivivirran vieressä kasvoi vihreää metsää. Ylhäällä meitä odotti Salvo ja hänen aasinsa sekä tunnin maastovaellus. Lapsille tämä oli ensimmäinen kerta yksin ratsailla ja meille aikuisille ensimmäinen kerta aasin selässä. Meitä kaikkia hieman jännitti.
Salvo tunsi aasinsa ja kertoi kasvattavansa ne molemmin-puoleisella luottamuksella. Aasit osottautuivatkin hyvin säyseiksi ja ratsastaminen oli rentout-tavaa. Satuloissa oli lännen satulan tyyliin kahva, joka helpotti satulassa pysymistä. Alkuun aasit kulkivat letkassa. Reitti kulki kauniiden maisemien läpi ja Salvo kertoi meille matkan varrella Etnasta ja sitä ympäröivästä luonnosta. Välillä meidät laitettiin ratsastamaan silmät kiinni ja lopussa odotti aina joku yllätys – kaunis pala luontoa. Matkalaisten rentoutuessa aasit irroitettiin toisistaan ja jokainen aasi sai osoittaa oman luonteensa.
Aasien eteneminen muistutti hyvin paljon lasten kävelemistä. Välillä vihreä ruohotuppo kiinnosti kävelyä enemmän, ja heti sen jälkeen oli pakko juosta muut aasit kiinni. Vähän aikaa normaalia kävelyä kunnes taas huomio kiinnittyi johonkin ihan muuhun. Sen sijaan, että aasit olisivat kulkeneet jonossa, ne törmäilivät ja tönivät toisiaan. Lapset olivat aasiratsastuksesta todelle innoissaan ja täytyy itsekin sanoa, että tämä oli ehkä yksi matkamme kohokohta.
Jätimme Etnan taakse ja suuntasimme toiselle puolelle saarta Monte Cofanon luonnonpuistoon. Halusimme tehdä matkalla myös yhden rantavaelluksen (coastal hike) ja etsiä muutaman geokätkön.
Geokätköily on vienyt meidät usein hyvinkin upeille paikoille, ja taas kerran täytyy kliseisesti sanoa, että ”no eipä olisi tännekään ilman tätä harrastusta tullut mentyä”. Reitti kulki vuoren rinteellä. Maasto oli melko epästabiilia irtokiveä mutta onneksi niiden sekaan oli saatu tehtyä hyvä polku. Täällä maisema oli Välimerelle tyypillisesti valkoista kalkkikiveä, aurinko paistoi ja meri kimmelsi. Matkalta löytyi kätköjen lisäksi myös aika paljon historiaan liittyviä paikkoja.
Sisilia on kuuluisa historiasta, kulttuurista ja vanhoista kauniista kaupungeista. Kiersimme näitä aika pinnallisesti, mutta Agrigenton Valle Dei Templiin pysähdyimme varta vasten. Oli mielenkiintoista löytää kreikkalaista historiaa Italiasta ja yllätyimme siitä miten hyvässä kunnossa näin vanhat rakennukset täällä vielä olivat. Paikka ei turhaan ole Unescon maailmanperintökohde. Alue on kaikkiaan 1300 hehtaarin kokoinen, joten ihan jokaista rakennusta emme käyneet katsomassa. Se, miksi aluetta kutsutaan laaksoksi (Valle) koska kyseessä on kuitenkin vuori jäi edelleen mysteeriksi.
Kaupungeista erityismaininta pitää antaa Taorminalle sekä Agrigentolle. Molempien sokkeloisiin kortteleihin ja putiikkeihin tutustuimme tosin vain etsiessämme illallispaikkaa. Kaupunkikokemukseen vaikutti myös hotellit, jotka molemmissa kaupungeissa osui nappiin. Taorminan Villa Nettunossa meillä oli huone vaaleanpunaisen prinsessalinnan ylimmässä kerroksessa, jonka parvekkeelta näkyi Etna, kaupunki ja meri. Agrigenton Grotta Grecassa oli näkymä niinikään kaupungin yli merelle ja hotellissa oli sisällä oma luonnonluola. Molemmat olivat yhdenperheen, muutaman huoneen hotelleja ja palvelu oli todella yksilöllistä.
Viimeisen päivän Sisiliassa vietimme jälleen Pozzallossa. Pozzallossa on upea iso hiekkaranta – eikä mitään muuta. Syyskuussa kaupunki ammotti lähes tyhjyyttään. Hiekkarannalla oli meidän lisäksi vain muutama eläkeläinen. Lapset saivat rakentaa hiekkalinnoja ja hyppiä ranta-aalloissa, ja me aikuiset vain tankkasimme Välimeren aurinkoa tulevan kaamoksen varalle.
Seikkailijana yleensä etsii paikkoja, joita massaturismi ei ole vielä löytänyt, eikä mikään voita sitä tunnetta kun on aikaa viikkoja tai jopa kuukausia reissata ilman lukkoonlyötyjä aikatauluja. Mutta joskus downgradatustakin reissusta voi löytää sen saman fiiliksen. Keskittymällä juuri niihin asioihin, joista itse löytää sen oikean tunnelman.
Sisiliasta löytyi myös muitakin värejä kuin musta ja valkoinen. Ja sieltä löytyi myös juuri niitä asioita, joista muodostui meidän näköinen loma. Luonto on vuorista ja merestä johtuen aika monimuotoista ja paljon jäi myös luontokohteita, joihin emme ehtineet mutta aina pitää jättää jotain ”seuraavaan kertaan”.
Kohteet löytyvät kartalta
http://j.mp/2BtLsmL
#matkataanmutkitellen
Matkataan Mutkitellen 