Matkataan Mutkitellen

Talvi 2009. Afrikan turneemme on edennyt Mosambikiin. Istumme kymmentuntista ajomatkaa pikkubussissa Maputosta pohjoiseen, kohti Praia do Tofoa, ja juttelemme tulevista sukelluksista. Toinen meistä ei ole ikinä nähnyt valashaita, eikä toinen puolestaan mantarauskua. ”Bongata nuo kaksi, siinä olisi meille hyvä tavoite”, nauramme tavoitteelle, koska molemmat sukelluksen opettajina tiedämme, ettei luontokappaleita tilata paikalle, vaan jokainen sukellus on ainutlaatuinen.

Tietyt kalat viihtyvät omalla reviirillään. Esimerkiksi säppikala (trigger fish) pesänsä ympärillä, siipisimppu (lion fish) omassa korallitynnyrissään tai hylyssään, ja mureenat (muray eel) kivien koloissa. Mutta isojen kalojen tapaamisessa on aina jotain mystiikkaa.

Praia do Tofo on pieni rantakaupunki noin 500 km Maputosta pohjoiseen. Vuonna 2009 länsiturismi oli vasta aluillaan, poislukien varakkaiden eteläafrikkalaisten rantakyliä hieman syrjemmällä. Rannalta löytyi kuitenkin sukeltajien lisäksi surffareita ja joogaajia.

Sukellusolosuhteet Tofossa ovat melko rajut. Liikkeelle lähdetään hiekkarannalta. Kumivene työnnetään autolla veteen, ja lähtö on aika väkivaltaisen oloinen. Paluu on melkein yhtä hurja; vauhti täysille, moottori ylös ja antaa veneen ajaa niin pitkälle hiekkarantaa ylös kun vauhtia riittää.

Virtaukset ovat Mozambikin rannikolla paikoin melkoisia ja veneestä kierähdetään kaikki samanaikaisesti. Veneeseen nousu on aaltojen vuoksi helppoa mutta sukellusten välinen pinta-aika vietetään kumiveneessä aaltojen armoilla.

Vaikka nauroimme tavoitteelle 2009, niin toive oli silti realistinen. Kalakanta on kuitenkin viimeisten vuosikymmenien aikana romahtanut murto-osaan etenkin rannikoilla. Nyt kun omat lapsemme ovat pikkuhiljaa tutustumassa vedenalaiseen maailmaan ja toivottavasti joku päivä opettelevat sukeltamaan laitteilla, mietimme mikä on se unelma, jonka he voivat realistisesti asettaa omille sukelluslomilleen. Vanhat hylyt ovat mielenkiintoisia. Kivimuodostelmat, seinämät ja luolat ovat niin ikään kiehtovia, mutta jos merestä puuttuvat kalat, menetämme jotain hyvin oleellista. Puhumattakaan ruokakalojen merkityksestä rantaseuduille.

Tofo ei kuitenkaan pettänyt meitä tuolloin. Päinvastoin, kaikki utopistisimmatkin toiveemme ylittyivät. Heti ensimmäisenä sukelluspäivänä näimme molemmat tavoitteemme. Ensin näkyi lukuisia haita ja kotkarauskuja (eagle ray). Sitten jättimäisiä mantoja, jotka viihtyvät etenkin ”puhdistusasemiensa” ympärillä, eli paikoissa, jossa niillä on sopuisa rinnakkaiselo muiden kalojen kanssa. Kaiken kruunasi rentona uiva valashai, joka päästi ihan kuvausetäisyydelle.

 

Syyksi valtamerien kalakannan romahtamiselle on sanottu olevan liikakalastus, ilmaston lämpeneminen, muoviroskat tai muu elinolosuhteiden tuhoaminen. Syitä on helppo kertoa ja syyllisiä osoittaa. Meitä reissaajia usein syyllistetään lentomatkustamisesta, ja varmaan jokainen kokeekin sen omassa tunnossaan lentoa varatessaan. Koska kerran olemme syyllisiä, olemme omalta osaltamme yrittäneet miettiä, miten paikan päällä ollessaan voisi vaikuttaa merten suojelemiseen.

Yksi ensimmäisistä sukelluksen opettajistamme kauan sitten opetti, että kun menet veden alla, olet kalojen kotona. Käyttäydy samoin, kuin toivoisit vieraiden käyttäytyvän omassa kodissasi. Älä riko paikkoja, älä roskaa äläkä kiusaa ketään.

Konkreettisiä toimenpiteitä meille kaikille meriluonnon suojelemiseksi:

• Sansibar kielsi muovipussien käytön yli 10 vuotta sitten. Vielä tänäänkin niitä kuitenkin löytyy kaupoista. Yritämme reissuilla kantaa aina mukanamme pieneen pakkautuvia kestokasseja. Useissa kaupoissa muovipussista kieltäytyminen edelleenkin herättää epätietoisuutta, hämmennystä ja jopa hilpeyttä.
• Kylmä vesi on lämpimässä ilmastossa ihanan makuista, mutta jokainen avattu muovipullo päätyy potentiaalisesti mereen. Filtterit ovat epäluotettavia, veden keittäminen ajoittain hankalaa ja puhtaan veden ostaminen suoraan omaan pulloon on lähes mahdotonta. Mutta yritämme ainakin ostaa juomaveden mahdollisimman isoissa pulloissa.

• Paikallinen ruoka ja etenkin tuoreesta kalasta rantakaupungissa perinteisesti valmistettu ruoka on herkkua. Valitettavasti olemme sukelluksillamme myös kuulleet dynamiittikalastuksen räjähdyksiä viereisiltä riutoilta tai jättisuurten troolarilaivueitten lähtöä samasta satamasta sukellustukialusten kanssa. Näissä paikoissa on helppo kieltäytyä kalasta. Muutoin on hankalampi tietää, onko paikallinen kalastus kestävää tasoa.
• Monet paikalliseen perinneruokaan kuuluvat kalat ovat uhanalaisia. Esimerkiksi tietyt hailajit (muistisääntö: kaikki hait ovat uhanalaisia!) kannattaa jättää heti ostamatta. Ihmiskunnan julmimpia ruokalajeja on etenkin haineväkeitto. Kalastajat kun ottavat usein elävältä hailta evän irti, ja jättävät kalan kitumaan.

Hain poikasia myynnissä Intian Goalla ravintolan vitriinillä.

• Sukelluksesta on tullut yhä isomman ryhmän harrastus, mikä on aivan ihanaa. Mitä useampi ihminen tietää, että veden allakin on elämää, sitä useampi ymmärtää, että maailman meriä on suojeltava. Valitettavasti tutustuminen usein tuhoaa enemmän vedenalaista maisemaa, kuin lisää ymmärrystä sen suojelemisesta. Liian monet sukelluskoulut päästävät snorkkeliryhmät niin matalalle koralliriutalle, että siinä voi seistä. Valitettavan useat juuri sukeltamaan opetelleet ottavat jättisuuria kameroita mukaansa. Tasapainon vielä ollessa haussa on helppo ottaa tukea riutan rakenteista, tai oikeaa kuvakulmaa hakiessa potkia takana olevaa korallia rikki. Onneksi maailmalta löytyy myös vielä vastuuntuntoisia sukelluskouluja. Monelle meistä enemmän sukeltaneille kuulostaa turhauttavalta, että esim. Sipadanilla tai sen lähellä Mabulin rannoilla ei meinaa päästä kameran kanssa veteen ennen ”trim checkiä”, joka tietysti maksaa. Mutta idea ei ole pelkästään turvata sukeltajaa, vaan myös luontoa.
• Matkamuistomyymälöissä myytävät korallit eivät yleensä ole rantaan ajautuneita koralleja, vaikka siten niitä markkinoidaan, vaan niitä käydään napsimassa eläviltä riutoilta. Samoin kotilot, simpukat, meritähdet ja muut vastaavat on syytä jättää ostamatta.

Matkamuistomyymälöitä Floridassa Key Westissä.

Toimemme voivat vaikuttaa pieniltä ja naiiveilta, mutta ainakin voimme itse olla tyytyväisempiä itseemme. Asettamalla esimerkin ja vaatimalla tietynlaista palvelua, voi ainakin osaltaan edesauttaa toivomaansa suuntausta.

Vaikka harvoin käymme kahta kertaa samassa paikassa, uskomme  vielä joku päivä palaavamme Mosambikiin  lastemme kanssa ja toivomme näkevämme vielä silloinkin samat isot kalalajit. Toivomme että ymmärrys merien suojelusta laajenee, ja myös meidän lapsillamme olisi mahdollisuus nähdä meri yhtä monimuotoisena kuin meillä on ollut.