Matkataan Mutkitellen

Kazakstan on pääasiassa kuivaa aroa. Tästä poikkeuksena on maan etelärajalla kohoava Tian Shanin vuoristo. Luontomatkailu Etelä-Kazakstanissa liittyykin pitkälti juuri vuoristoon.

Etelä-Kazakstanissa olisi paljon upeita kohteita. Näistä ei juurikaan ollut tietoa löydettävissä, tai löydetty tieto oli keskenään ristiriitaista. Venäjän tai Kazakin kielen taidosta olisi tässäkin ollut hyötyä. Toisaalta meillä oli rajallinen aika, ja Kazakstanissa matkat ovat melko pitkiä, tai ainakin aikaavieviä. Näin jälkeenpäin ajateltuna taisimme valita aika sopivat kohteet.

Autoilu Kazakstanissa on taitolaji

Almatystä löytyy useita autonvuokrausfirmoja, mutta jos toivoo palvelua englanniksi ja  haluaa vieläpä ajaa auton Kirgisiaan, jäi hakutuloksissamme jäljelle vain kaksi. Toisesta niistä, eli Herziltä, löytyi jopa vapaa auto aikatauluumme. Jouduimme joustamaan vain päivän alkuperäisistä suunnitelmista, mutta suunnitelmat on tehty muutettaviksi.

Olemme siinä määrin kierrelleet entisen Neuvostoliiton maita, että neljä autoa kahdella kaistalla tuntuu jo ihan normaalilta. Tähän hulluun ajotapaan positiivisena poikkeuksena huomasimme Kazakstanilaisten noudattavan hyvin säntillisesti sulkuviivaa. Sitä ei yleensä ylitetty edes kiireessä. Käsittämätön ohittelu alkoi kuitenkin heti sulkuviivan päätyttyä.

Teiden varsilla on kaikkialla pieniä kojuja, joista löytyi kaikenlaista syötävää, juotavaa ja muuta tarpeellista.

Nopeusrajoitukset tuottivat hieman ihmetystä. Perusnopeusrajoituksista ei yleensä kerrota missään, ne vaan pitää tietää. Paitsi n. 100 metriä ennen alennettua nopeusrajoitusta on merkki, joka kertoo mitä nopeutta olisit saanut ajaa. Alennetun nopeusrajoituskyltin alla on joskus maininta – esim. 5000m, jonka jälkeen voit vaihtaa takaisin aiempaan nopeuteen, jos tiedät mikä sen pitäisi olla. Eli ensin katsot mitä nopeutta olisit saanut ajaa, jonka jälkeen hiljennät alennettuun nopeuteen. Lasket missä kohtaa merkin alla oleva metrimäärä täyttyy ja sen jälkeen nostat nopeuden siihen nopeuteen joka oli siinä merkissä, joka oli ennen sitä alennettua merkkiä.

Positiiviseksi sen sijaan koimme paikallisten tavan laittaa hätävilkut päälle auton pysähdyttyä suojatien eteen. Hätävilkut indikoivat takana olevalle pysähdyksissä olevasta autosta ja todennäköisesti ehkäisevät peräänajoja tai suojatieonnettomuuksia. Otimme itsekin tämän tavan käyttöön. Ja yritämme unohtaa sen taas Suomessa.

Almatystä sekä itään että länteen kulki nelikaistainen hyväkuntoinen moottoritie. Päätiet olivat muutoinkin suhteellissen hyvässä kunnossa, mitä nyt yllättäviä kuoppia siellä täällä. Suomalaisiin teihin paikallisteitä ei kuitenkaan voi verrata.

Autonavigaattorin karttoja Keski-Aasian maihin emme löytäneet. Käytimme sekä maps.me -appsia, että Googlen offline -karttoja, jotka toisiaan täydentävinä olivat todella käyttökelpoisia. Lisäksi meillä oli käsi-gps, jossa oli OpenStreetMapsin kartat sekä Kazakstaniin että Kirgisiaan. Kaikki edellämainitut kartat ovat ilmaiseksi ladattavissa netistä.

Big Almaty Lake

Reilun 30 kilometrin, eli tunnin ajomatkan päästä Almatyn keskustasta löytyy Big Almaty Lake. Puisto on sopiva päiväretkikohde Almatystä. Maisemat olivat jo matkalla silmiä hiveleviä ja maineensa arvoisia. Järven pinta on n. 2500 metrin korkeudessa merenpinnasta, eli nousua kaupungin keskustasta (joka itsessään sijaitsee n. 800 metrin korkeudella merenpinnasta) on jonkin verran. Nousun huomasi myös ilman viilenemisenä. Retki vuoristoon antoi virkistävän henkäyksen tulikuuman kaupungin ilmaan.

Puistossa voi ihailla maisemia ja nauttia eväistä. Uiminen järvessä on kuitenkin kielletty, koska se toimii Almatyn juomavesivarastona. Alueelta löytyy myös vaellusreittejä. Niistä löytyi todella huonosti tietoja. Emme löytäneet mielenkiinnon ja haasteellisuuden puolesta sopivaa, joten tällä kertaa päätimme vain nauttia maisemista.

Paikalla oli meidän lisäksi parikymmentä autollista ihmisiä, ja tyhjän maiseman löytäminen kuvan taakse oli hankalaa. Patikoimalla kuitenkin rinnettä alas ja sivulle löysimme toivomamme näkymän ja sopivan paikan eväiden syöntiin.

Mitään kiinteitä palveluita puistosta ei löytynyt. Sen sijaan paikalle oli ajanut kahviauto, josta saimme eväsrepustamme puuttuvan kahvin.

Charyn Canyon

Charyn -luonnonpuisto on noin 200 kilometrin, eli neljän tunnin ajomatkan päässä Almatystä itään. Ensimmäiset kolme tuntia saimme ajella hyväkuntoista moottoritietä Kiinan rajan suuntaan. Vähän ennen rajaa käännytään etelään hieman pienempää tietä. Tie pienenee edelleen, ja viimeinen risteys, josta emme löytäneet kylttiä kuten kahdesta edellisestä, näytti kääntyvän suoraan aavikolle. Epäröimme tovin, mutta sekä navigaattorit, että auton jäljet hiekassa rohkaisivat meitä kääntymään.

Viitisen kilometriä hiekalla ajamisen jälkeen tuli vastaan luonnonopuiston portti. Puistoon pyydetään pieni pääsymaksu, ja saimme portilta myös ohjeistuksen ajaa vielä parisataa metriä parkkipaikalle.

Kanjoni on kaikenkaikkiaan noin 80 kilometrin mittainen, mutta vain pieneltä osin ilman suurempia ponnistuksia saavutettavissa. Paikka, johon me saavuimme, oli eräs suurin kanjoneista ja kulkee ainakin jossakin lähteissä nimellä Valley of Castles. Tämä osa on noin kolme kilometria pitkä ja paikoitellen jopa 100 metriä syvä.

Tästä kohtaa lähti myös viitoitettu polku alas kanjoniin. Muutamassa kohdin hieman pelotti liukuvan hiekan ja liukkaan kiven yhdistelmä. Alas pääsee aina, ja ylöspäin kiipeäminen on helpompaa.

Alhaalla kanjonissa kulki hiekkatie, jota pitkin lähdimme patikoimaan alaspäin kohti Charyn -jokea. Matkaa näytti olevan vajaat kaksi kilometriä, ja ilman lämpötila oli reilusti yli 30 astetta. Lapsia piti tässä vaiheessa hieman varoittaa siitä, että nyt, aiemmista vaelluksista poiketen, mennään ensin alaspäin ja sen jälkeen vielä takaisin ylös. Juomavesi, eväät ja lahjukset piti jaksottaa niin, että niitä riittäisi myös paluuseen.

Maisemat olivat vakuuttavia, ja kanjonin pohjalla käveleminen tuntui oudolta kun korkeat seinät suojasivat molemmilta puolilta.

Kulkemamme kanjoni törmäsi Charyn -jokeen. Ilman lämpötila tippui heti noin 10 astetta, ja kuuma autiomaa muuttui vehreäksi keitaaksi. Joessa oli todella kova virtaus, ja vesi oli jäisen kylmää. Jo varpaiden uittaminen riitti virkistämään.

Joen rannalta löytyi myös Ecopark tourist resort, josta olimme yrittäneet ennen matkaa ottaa selvää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Resortissa näytti olevan vuokrattavia jurttia kiinteillä sängyillä, ja löytyipä sieltä myös ravintola. Saksalais-kazakstanilaisen pariskunnan tulkkausavustuksella saimme ravintolasta tilattua itsellemme lounaaksi beef-rice-pilafit, suolaisella hinnalla tosin (hinta lähes Suomen työpaikkalounaan verran). Täällä ei ollut kilpailua muonituspalveluista.

Ennen paluumatkaa kävimme vielä kastelemassa itseämme joella. Kastelusta ei kovinpitkää iloa kuitenkaan ollut, kun kuuma aurinko oli jo kuivannut hiuksemme ja vaatteemme. Patikointi ei kuitenkaan ollut ihan niin tuskallista, kuin mihin olimme varautuneet, sillä tuulen suunta oli joelta kulkemaamme kanjonia pitkin ja jotenkin se onnistui koukata mukaansa viileampää ilmaa joelta ja tuoda sitä meille.

Vaikka kuljimme samaa reittiä molempiin suuntiin, oli maisemat melkoisen erilaiset. Alaspäin näkee kokonaisuuden, mutta ylöspäin kanjonia kävellessä näki eri tavalla kanjonin kivimuodostelmien yksityiskohtia. Mielikuvitus keksi niistä hassuja muotoja. Sieltä löytyi ainakin kylpyankka, villakoira ja nallekarkki. Tämän kanjonin osan nimi, Valley of Castles, avautui ihan uudella tavalla. Osassa paikoin kivimuodostelmat näyttivät aivan linnoituksilta.

Alkuperäinen ideamme oli jatkaa tästä suoraan Kirgisiaan Issyk Kul -järvelle. Tilanne Karkaran rajanylityspaikalla on hieman epävakaa, myös logistisesti, joten päätimme tällä kertaa luottaa suosituksiin ja pysyä Kazakstanin puolella.  Rajan ylitimme sitten Kordain rajalla, reilut 200 km Almatystä länteen.

Charyn Canyonin ja rajan väliin jää vielä pienet ja upean kauniit Kolsay- ja Kaindy- järvet, jotka nekin valitettavasti jäivät tällä kertaa näkemättä. 

 

Almatystä länteen

Paras ja turvallisin paikka ylittää raja Kazakstanista Kirgisiaan on mennä Almatystä länteen ja mennä Kordain rajapostin läpi (varaa noin tunti aikaa auton kanssa mennessä) suoraan Bishkekiin, Kirgisian pääkaupunkiin.

Meillä ei ollut mitään erityistä tavoitetta tälle siirtymälle, paitsi toki päästä sujuvasti perille. Keskityimme ihailemaan maisemia ja keräämään voimia tulevaa rajanylitystä varten.

Alkumatkalla Tian Shanin vuoristo näkyi vasemmalla, ja oikealla näkyi loputon tasanko.  Näiden rajalla oli tasaisen helminauhamaiseen tapaan pieniä ja isompia kyliä.

Ajamista rikastutti ajoittain näkyvät Silkkitien ja alueen kulttuurista ja historiasta muistuttavat patsaat.

Kazakstan on luontomatkaajalle aivan uskomattoman upea maa. Lumihuippuisten vuorien, kauniiden järvien ja loputtoman tasangon näkyyn ei silmä kyllästy. Liikenne vaatii kuljettajalta hieman enemmän keskittymistä kuin Pohjois-Euroopassa ajaminen. Matkat ovat myös pitkiä, ja ajaminen paikoitellen hidasta, poislukien sujuvat ja hyväkuntoiset päätiet. Liftaaminen olisi oma kulkutapansa täällä, ja sitä harrastavat sekä paikalliset että reppureissaajat, ja se onkin varsin yleinen tapa liikkua. Siitä kiinnostuneille netistä löytyy paljon ohjeita. Mekin otimme pari kertaa liftareita kyytiin, ja saimme kiitokseksi mielenkiintoisia tarinoita eri maissa käyneiltä kyytiläisiltä. Yksi sääntö pätee kuitenkin: ajaminen kannattaa suorittaa päivänvalon aikaan, koska pimeässä liikkuu valottomia autoja, eläimiä ja teiden kuoppia on vaikea nähdä. Luontomatkaajille autokyyti joko itse ajaen, liftaamalla, taksilla tai busseilla on vääjäämätöntä.

Pieni palanen silkkitietä -sarjan muut osat: 
Almaty, Kazakstan
Bishkek ja Ala Archan luonnonpuisto, Kirgisia
Burana ja Issyk Kul, Kirgisia