Matkataan Mutkitellen

Kazakstanin etelärajalla oleva Tian Shanin vuoristo hellittää otettaan parisataa kilometriä Almatystä länteen, jossa Kazakstanin ja Kirgisian väliin jää Kordain pieni kaupunki. Samasta paikkaa pääsee myös autolla hyvin Kirgisian puolelle.

Rajan ylitys Kirgisiaan sujuu verrattain jouhevasti, vaikka mistään Tornio-Haaparanta -ylityksestä ei voikaan puhua. Auto ja kuski menevät omaa linjaansa ajaen, ja matkustajat kävellen toisesta paikkaa. Sama koskee bussikyytiläisiä, joiden tulee kävellä myös. Tiedossa on Kazakstanin puolen lähtöselvitys, tulli, ja Kirgisian sisääntulotarkastus. Autossa pitää olla ”car passport” eli rekisteriotteen kaltainen lappunen, vakuutustodistus ja uusien sääntöjen mukaan myös kolmannen osapuolen vakuutus Kirgisiaa varten. Tämä pitäisi ostaa Kazakstanin puolelta. ”Pitäisi”, koska me emme ikinä sitä ostaneet, emmekä saaneet sitä enää Kirgisiasta. Suurin syy asialle oli se, että juuri kukaan ei tiennyt siitä. Ei tulli, ei raja, eikä hotellivirkailijat. Asia on tosiaan juuri lanseerattu vuonna 2018, ja sitä ei onneksi vielä juuri kontrolloitu. Yhtä kaikki, ”tunnissa rajan läpi” voisi olla hyvä slogan meille molempiin suuntiin kuljettuamme. Avainsanoja ovat pitkä pinna ja hymyilevä meininki, kuskilla etenkin.

Kirgisiaan tullessa, tai itseasiassa jo rajaseudulla, ero Almatyn meininkiin oli kuin yö ja päivä. Kirgisia on Kazakstania köyhempi, ja jossain määrin kotikutoisempi myös tienvarsien ympäristöltään. Turvallinen toki (Bishkekin alue siis, mutta koko maasta tätä ei voi sanoa), mutta tarkkana sai olla niin tien kunnon, lukemattomien tutkarysien kuin liikenteenkin kanssa. Itseasiassa saimme tästä poliisiasiasta varoituksen onneksi jo ennalta, joten tiesimme että on syytä noudattaa liikennesääntöjä suomalaisturistin tapaan orjallisesti. Vaikka paikalliset eivät sitä tee. Heti Kirgisiaan tullessa on rajalla sadan metrin pysähtymiskielto, joka päättyy stop-merkkiin paikassa, jossa sille ei ole muuta syytä kuin alati päivystävä poliisipartio. Sakothan maksetaan käteisellä, ei kuittia. Tervetuloa maahan! Me ajoimme tästä teatraalisen säntillisesti ja selvisimme sakoitta. Teimme vielä hyvän työn, kun otimme sen jälkeen kyytiin pari länkkäriliftaria, jotka veimme pääkaupungin keskustaan 30km päähän, jonne itsekin olimme menossa. Palkkiona oli taas mukavia matkatarinoita!

 

Bishkek

Hyvin harva kaupunki on jättänyt meille yhtä tyhjän mielikuvan itsestään kuin Bishkek. Pidempi ja perusteellisempi perehtyminen kaupunkiin olisi varmasti avannut sitä enemmän, mutta meidän käyttämät vajaat pari päivää ei siihen riittänyt.

Kaupunki on aika uusi, ja siitä puuttui jotenkin se, mikä perinteisesti ajatellaan kaupungin keskustaksi. Sen sijaan sieltä löytyi massiivisia bulevardeja autoille, suuria patsaita ja marmorirakennuksia.  Nämä olivat omassa kategoriassaan hienon massiivisia, mutta jättivät meille jotenkin kylmän kuvan kaupungista. Ihmiset olivat kyllä ystävällisä, suomalaisen mittapuulla.

Elämä tuntui sen sijaan olevan siellä missä ihmisetkin olivat, eli kaupungin ympärillä olevilla asuinaluilla. Yhteistä kieltä ei löytynyt muuta kuin hotellin henkilökunnan kanssa, mutta siitäkin huolimatta ihmiset vaikuttivat hyvin ystävällisiltä ja uteliailta meidän oudosta kielestämme. Toinen meistä koitti vielä networkata paikallisten kanssa selvittäessään yhden aamupäivän sitä auton uutta vakuutustarvetta. Ei onnistunut, vakuutus siis. Apua kyllä olisi saanut, koska kaikki olivat kiinnostuneet ”Finland!” -turistista.

Hotellin naapurissa asuneet lapset tulivat hakemaan meidän lapsia leikkiin. Hyppynarut yhdistivät ja ”kun oli jotain asiaa niin me silleen käsillä näytettiin se”. Lapset ovat kaikkialla lapsia.

 

 

Kun leikki on yhteinen kieli

Ala Archa National Park

Ala Archan luonnonpuisto on vain noin 40 km, eli tunnin ajomatkan päässä Bishkekistä etelään. Puistoon on nimellinen sisäänpääsymaksu, ja omalla autolla kulkiessa portilta pääsi vielä ajamaan useita kilometrejä eteenpäin. Tien päässä oli iso parkkipaikka ja joitain, ilmeisesti majoituskäyttöön tarkoitettuja, rakennuksia.

Luonnonpuiston portti oli n.1500m korkeudessa, ja laakson läpi kulkeva joki viilensi entisestään ilmaa. Lämpöiseen kesäilmaan tottuneet lapset laittoivat fleecetakit päälle, olihan lämpötila selkeästi alle 30 astetta.

Parkkipaikalta lähti vajaan kilometrin mittainen osittain asfalttipäällysteinen polku, jonka päästä avautui aivan uskomattoman kaunis maisema. Joki virtasi vuolaana, edessä aukeni laakso, ja taustalla siinsi lumihuippuiset vuoret. Tarkoituksemme oli jatkaa tästä vielä, patikoida tovi joen vartta pitkin, ehkä jopa vesiputouksille asti.

Joen oikealla puolen polku oli hiljattain jäänyt maanvyöryn alle. Joen rantaa olisi ehkä voinut edetä, mutta joen ylittävä silta oli siinä kunnossa, ettemme halunneet ylittää  erittäin vuolaana virtaavaa jokea tätä siltaa pitkin.

Joen vasemmalla puolella kulki myös polku, ainakin kartan mukaan.  Etenimme tätä jonkin matkaa, kunnes tulimme jokien risteyskohtaan.

Ylitimme pienempiä uomia hypähdellen, mutta risteävän joen pääuomassa virtasi vähän enemmän vettä kuin olimme odottaneet. Joen vesi oli jäisen kylmää, eikä uimaan tehnyt kenenkään mieli. Lisäksi taivaalle alkoi kertyä erittäin tummia pilviä ja ukkonen jyrähteli muutamaan kertaan enteilevästi, joten päätimme pitää käännöspisteen tässä.

Jokirannan maisemissa tässäkään kohtaa ei ollut valittamista, joten päätimme downshiftata suunnitelmia ja jäädä rakentelemaan kivistä torneja, linnoituksia ja patoja sen sijaan, että olisimme kävelleet pidemmälle. Ja olihan meillä eväät, jotka myös piti syödä.

Lauma villejä tai ainakin vapaana kulkevia hevosia halusi myös tulla joelle vilvoittelemaan. Aluksi katselimme toisiamme vähän epäluuloisina ja meidän perhe päätti siirtyä vähän kauemmaksi joenpenkkaa pitkin. Mutta alunjälkeen viihdyimme hyvin rinnakkain.

Jos vaelluksen loppumatkassa ei jaksa enää kävellä, niin voi miettiä vaihtoehtoista etenemistapaa. Esimerkiksi pyörimällä, puissa kiipeilemällä tai kulkemalla vaihtoehtoista reittiä kivien päällä. Näin jaksaa kulkea paljon pidempään. Lasten ohje 🙂

 

 

Vaihtoehtoisia etenemistapoja, kun kävely ei enää maittanut.

Takaisin parkkipaikelle päästyämme alkoi sitten satamaan ja ukkostamaan kunnolla.

Siitäkin huolimatta, että patikointi jäi lyhyeksi, Ala Archa oli ehdottomasti koko Keski-Aasian turneemme kaunein paikka. Uskomattomia vuoria ja kesyttämätöntä luontoa.

Ala Archan luonnonpuisto tarjoaa jokaiselle jotain. Lyhyestä kävelystä aina muutaman vuorokauden mittaisiin vaelluksiin tai kiipeilyyn. Se tyhjyys, minkä lyhyeksi jäänyt Bishkekin kaupunkikokemus oli meihin jättänyt, täyttyi nyt luntoelämyksinä täällä vajaan 50 km päässä pääkaupungista. Vahva suositus tälle kohteelle!

Pieni palanen silkkitietä -sarjan muut osat: 
Almaty, Kazakstan
Eteläinen Kazakstan – autoilua ja luontokohteita 
Burana ja Issyk Kul, Kirgisia