Matkataan Mutkitellen

Matkaidea voi syntyä ihan mistä tahansa. Joskus joku on kuulemma lähtenyt ihan Brasiliaan asti etsiäkseen peltipurkkia keskeltä viidakkoa. Tarinamme kertoo nyt tästä reissusta.

Niille lukijoille, jotka eivät geokätköile, niin tässäpä äärimmäisen lyhyt johdatus lajiin: Harrastajat piilottavat luontoon pieniä purkkeja, joissa on vieraskirja. Toiset lajin harrastajat etsivät niitä ja kertovat löydöstään netissä. Osa purkeista on vaikeammin piilotettuja, tai niillä on erikoinen historia.  Kätköjä on maailmassa jo lähes jokaisessa maassa ja jopa kansainvälisellä avaruusasemalla. Tiettyjä kätköjä pidetään erityisen harvinaisena mm. historiansa tai ”kätkötyyppinsä” vuoksi. Ehkä harvinaisin näistä kätkötyypeistä on ”Project Ape” -kätköt, joilla on historiaa nimensä mukaisesti.

Vuonna 2001 markkinoitiin Apinoiden Planeetta -elokuvaa. Tuotantoyhtiö 20th Century Fox päätti yhdessä Geocaching -yhtiön kanssa julkaista kymmenen kappaletta Project A.P.E. -kätköjä promotakseen elokuvaa. Nämä kätköt olivat oma kätkötyyppinsä, ja Project Ape -ikonia ei ollut mahdollista saada kuin löytämällä joku näistä kätköistä. Kätköt olivat kaikki piilotettu eri puolella maailmaa, ja ne liittyivät elokuvan kuvauspaikkoihin.

Vuonna 2010 tilanne oli edennyt siihen, että jäljellä oli enää yksi aktiivinen kätkö lähellä Seattlea, Washingtonissa, ja yksi kätkö, jossa kukaan ei ollut käynyt enää vuosiin, Brasilian viidakossa. Kun Washingtonin osavaltion kätkö arkistoitiin 2010 (eli poistettiin netistä/kartalta), nousi geokätköily-yhteisössä lievä paniikki. Brasilian kätkö raivattiin esiin viidakon uumenista amerikkalaisten aktiiviharrastajien toimesta. Kyseessä oli neljäs sarjan kätköistä, ja se esitteli vuoden 2001 Apinoiden Planeetta -elokuvasta kuvauspaikkaa nimeltä ”Southern Bowl”, josta siis tämän artikkelin nimikin. Ja tänne me siis alkuvuodesta 2012 päätimme suunnata. Koska miksipä ei 🙂

Etelä-Amerikassa voi toki tehdä muutakin kuin etsiä purkkia viidakosta. Ennen Brasiliaa kävimme myös Argentiinassa ja Uruguayssa. Näistä lisää tulevissa postauksissa.

Saavuimme Brasilian Sao Paoloon Montevideosta ja vuokrasimme auton. Intervalesin luonnonpuisto on Sao Paolosta vajaan 300km ajomatkan päässä. Olimme etukäteen saaneet geokätköilysivustoilta nimen ja yhteystiedot paikalliselle luonnonpuiston aktiiville, jonka avulla olimme varanneet majoituksen ja ruokailun puistossa. Kaikki tämä oli tapahtunut sujuvasti englanniksi. Tämä ei ollut ihan itsestäänselvää, koska Brasiliassa olisi hyvä osata portugalia, eikä englannilla oikein aina pärjää.

Viiden tunnin ajamisen jälkeen saavuimme vihdoin Intervalesiin. Olimme löytäneet TomTomin navigaattoriimme onneksi Brasilian tiekartat jo kotona, ja tästä oli korvaamaton apu tienpäällä. Tie oli aika helppoa ajaa, joskin Sao Paolossa on hyvä pitää ovia lukittuina ja silmät tarkkana paitsi liikenteen, myös kaiken muun osalta.

Menimme ensimmäisenä Intervalesin luonnonpuiston infoon, josta toivoimme saavamme tietoa majoituksesta, puistosta ja muusta tarpeellisesta. Opasteet, esitteet ja henkilökunta puhuivat vain ja ainoastaan portugalia. Olimme tottuneet Argentiinassa ja Uruguayssa siihen, että englannilla pärjää edes jotenkin. Tai hätätapauksessa edes erittäin huonolla espanjalla. Brasiliassa meidän ja paikallisten välissä tuntui olevan seinä, koska jopa käsillä heiluttaminenkin tuntui olevan täysin vieras kieli heille. Täällä ei myöskään toiminut luottokortit tai netti. Nykytilanteesta emme osaa sanoa.

Onnistuimme kuitenkin saamaan avaimen huoneeseemme ja aikataulun ruokailuille. Huoneemme oli askeettisen siisti, omalla kylppärillä varustettu yksiö puiston majatalossa. Alakerrassa oli yhteistilaa ja keittiö niille, jotka halusivat itse kokata. Pihalla oli kiva mutta hieman viileä uima-allas.

Ruokalassa oli yllätykseksemme keittiöapulainen, joka puhui sujuvaa englantia. Se tunne kun löydät henkilön, joka ymmärtää heti ja täysin sen mitä haluat hänelle sanoa on jotain aivan ihanaa. Tästä ihanasta keittiöapulaisesta tulikin tukihenkilömme loppuvierailumme ajaksi.

Ensimmäisen päivän otimme aika rauhallisesti. Pitkä matka ja Uruguyayn Montevideosta mukanamme tuoma lievä vatsatauti verotti voimia.

Vaikka olo oli väsynyt seuraavana aamuna, emme malttaneet pysytellä paikoillamme. Nousimme ”pirteänä” sängystä ja suuntasimme kohti koordinaatteja, jotka olimme saaneet polun alku- ja välipisteille edellisten täällä käyneiden avustuksella. Käsigepsi on kova juttu viidakossa.

Alun pienen heinikkoisen osuuden jälkeen polku sukelsi melko tiheän sademetsän uumeniin.  Ilma oli kuuma (+33C) ja kostea, mutta viidakossa oli onneksi varjoisaa. Korkeus vaihteli 850m ja 1250m välillä merenpinnasta. Olipa hikistä patikointia!

Hetken päästä polku loppui kuin seinään, ja ympärillämme oli vain tiheää viidakkoa. Tilannetta on vaikea kuvailla, mutta jopa 10m siirtymä voi olla täysin mahdoton, jos välissä on tyystin umpeen kasvanutta pöheikköä tai syviä kuoppia. Tässä vaiheessa alkoi lievä epätoivo hiipimään mieleen. Olimmeko tulleet koko matkan tänne asti vain näkemään tiheää kasvustoa? Päätimme kuitenkin laajentaa vähän reviiriämme, ja muutaman minuutin jälkeen löytyi kaivattu iso metallinen ammuslaatikko! Hieman ruostuneena se maastoutui hyvin kasvustoon.

Etsi kuvasta iso peltilaatikko. Tälläisessä maastossa isonkin kohteen löytäminen on haastavaa. Etsijällä on apukeinonaan gps-koordinaatit, mutta viidakon puiden latvukset häiritsevät tehokkaasti tarkkaa paikantamista.

Intervales on onneksi muutakin kuin tämä geokätkö. Puisto on kuuluisa lintuharrastajien keskuudessa. Me emme tällä kertaa olleet kiinnostuneet linnuista, mutta halusimme päästä uudelleen vaeltamaan sademetsään. Menimme siis puiston infopisteelle, josta toivoimme saavamme alueen kartan.

Yhteinen kieli tosiaan puuttui, ja pitkän ymmärtämättömyyden jälkeen päädyimme soittamaan ruokalaan keittiöapulaiselle, jonka kanssa olimme edellispäivänä ystävystyneet. Hänen avuliaan tulkkauksen avustuksella meille selvisi se, että puiston alueella ei ole lupa mennä viidakkoon ilman opasta,  ja tämän vuoksi heillä ei edes ole printattuja karttoja. Onneksi löysimme sen kätkön ennen tätä tietoa..

Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palkata itsellemme opas päiväksi. Tämä ei onneksi ollut kovin hintavaa. Koska kaikki reittiselosteet olivat edelleenkin portugaliksi, valitsimme niistä lähes arpomalla yhden.

Reitti kulki upean ja vehreän metsän keskellä. Kävimme katsomassa solisevia puroja ja vesiputousta.

Oppaamme selosti meille matkan ajan sujuvasti portugaliksi ympäröivästä luonnosta ja sen eläimistä ja me nyökkäilimme yhtä sujuvasti hänelle takaisin.

Pääosin saimme kulkea rauhassa, mutta muutamassa kohtaa tapasimme myös muita turistiryhmiä. Puisto tuntui olevan erityisen suosittu nuorten paikallisten keskuudessa.

 

 

 

 

 

 

Toinen päivän kohde oli yllätykseksemme luola. Luolan aukolla meille annettiin kypärät, ja tässä vaiheessa päätimme siirtää selän puolella kantorepussa olleen puolitoistavuotiaan kantoreppuineen etupuolelle. Saipa hänkin oman kypärän 🙂

Luola oli tippukiviä ja ahtaikkoja täynnä. Hieman erilainen, johon olimme sukeltajina tottuneet. Olisi täälläkin ollut vedellätäyttyneitä osia, mutta emme päässeet kysymään onko niissä sukellettu.

Saman päivän iltana tapasimme vielä Juniorin, saman henkilön, jonka kanssa olimme olleet sähköpostivaihdossa majoituksesta. Hän oli ollut jonkinlaisessa vaihdossa UK:ssa taannoin, ja puhui oikein hyvää englantia. Saimme iloksemme häneltä vielä uuden opastetun kierroksen puiston eri osiin. Hänen bravuurinsa oli etenkin botaniset kohteet, ja opimme paljon uutta mm. puulajeista, kukista ja niittyjen ekosysteemeistä. Erinomaisen hieno kierros!

Intervales on mielenkiintoinen ja eksoottinen kohde. Suora ajo Sao Paolosta kestää lyhimmillään vain alle neljä tuntia. Puistosta saa eniten irti oppaan kanssa, joka puhuu asiakkaan ymmärtämää kieltä. Totesimme, että vaikka tulimme Intervalesiin, ja itseasiassa koko Etelä-Amerikkaan, yhden erikoisen geokätkön innoittamana, niin koko matkamme olisi ollut oikeastaan yhtä onnistunut ilman sitä peltipurkkiakin viidakossa. Kaiken kukkuraksi tapasimme tämän kätkön myötä Sao Paolossa suomalais-brasilialaisen pariskunnan, josta on sittemmin tullut mukavia tuttaviamme!

Reittimme kulki siis:

• Helsinki – Buenos Aires (lento, Lufthansa),
• Buenos Aires – Colonia del Sacramento (lautta),
• CdS – Montevideo (bussi)
• Montevideo – Sao Paolo (lento)
• Sao Paolo – Lissabon (välipäivä) – Helsinki (lennot, TAP)

Ja kyllä, koko matkaidea lähti liikkeelle vain sen yhden peltirasian vuoksi! 🙂

 

Vuonna 2018 tilanne Project APE kätköjen suhteen on jälleen hieman erilainen.

• Löytämämme Mission 4: Southern Bowl on edelleen samalla paikalla, mutta  Intervalesin luonnonpuiston henkilökunta on paikalle vaeltaneiden kätköilijöiden myötä tottuneempi ottamaan vastaan myös turisteja, jotka eivät puhu portugalia.
• Washingtonissa lähellä Seattlea oleva kätkö Mission 9: Tunnel of Light on jälleen aktivoitu.

 

 

 

 

Follow my blog with Bloglovin