Matkataan Mutkitellen

Lapsena muistan aina pelonsekaisin tuntein katselleeni Vanhalinnan linnavuoren päältä Aurajoelle päin ja miettineeni onko sieltä tulossa Viikinkejä. Ei tullut silloin, eikä ole satoihin vuosiin tullut, mutta linnavuori on niitäkin historiansa aikana nähnyt.

Vanhalinnan kartano ja linnavuori sijaitsevat noin 10 kilometriä Turun keskustasta koilliseen Aurajoen varrella.

Vanhalinnan ohitse kulkeva tie on kuuluisa Hämeen Härkätie, jonka moni suomalainen tietää ehkä parhaiten perinteisestä lastenlaulusta ”tuu, tuu, tupakkarullaa mistäs tiesit tänne tulla, Tulin pitkin Turun tietä, hämäläisten härkätietä”.

Asutusta alueella on ollut aina niistä ajoista lähtien, kun peltojen sijaan vuorta ympäröivät Itämeren aallot ja ihmiset valmistivat työkalunsa ja tarve-esineensä kivestä.  Jokainen aikakausi on jättänyt alueeseen oman kerroksensa ja omat tarinansa. Näihin aikakausiin ja tapahtumiin pääsee Vanhalinnassa palaamaan.

Vanhalinnan kartano ja sitä ympäröivät alueet ovat tänä päivänä Turun Yliopistosäätiön omistuksessa. Kartanossa on museo, näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia.

Kartanon pihalta lähtee lähtee neljä opastettua kävelyreittiä:

• Arkeologiapolku kiertää linnavuoren sekä kartanon pihassa.  Vajaan kilometrin mittaisen polun varrelta löytyy opastuskylttejä. Materiaaliin voi halutessaan tutustua myös etukäteen nettisivuilta.
• Historia/ luontopolku kulkee pihalla ja lähimaastoissa.  Tämä 1,4 km mittainen polku kertoo Vanhalinnan kartanon historiasta ja sen rakennuksista sekä alueen kasvillisuudesta.
• Ystävänpolku lähtee kartanon pihasta vanhaa Hämeen Härkätietä pitkin ja palaa takaisin Aurajoen vartta kohti linnavuorta. Polun pituus on n. 1,5km. Ystävänpolkuun liittyy ääniopastus, jonka voi käydä lataamassa täältä. Ystävänpolun opasvihkosessa on niinikään todella mielenkiintoisia tarinoita alueen historiasta.
• Suomen sydän -reitti kulkee Turun Maaherran makasiinilta Liedon Vanhalinnaan, kokonaisuudessaan pituudeltaan 11,5 kilometriä. Tälle reitille voi valita ääniopastuksen kolmesta eri teemasta.

Tällä kertaa, kuten useimmiten, kuljimme omia reittejämme 🙂

Aloitimme kiipeämällä linnavuoren päälle. Reitti alkaa Kartanon pihasta kivisen upean portin läpi. Polku kulkee linnavuoren kaltevampaa reunaa pitkin. Tarinan mukaan vuoren kaltevampi reuna savettiin joenpohjan savella. Viikinkien hyökätessä savi kasteltiin, jolloin liukasta mäkeä oli todella hankala kivuta. Mäki on vielä tänä päivänäkin sateella erittäin liukas, mutta onneksi sinne on rakennettu polun kohdalle rappuset.

 

Polun vieressä olevista infolaatoista voi seurata merenpinnan tasoa eri vuosisatojen aikana.

Vuoren laella ei enää ole mitään jäänteitä linnoituksesta. Se ei silti estä miettimästä sitä, miltä tuntuisi katsella alhaalla riehuvia viikinkejä. Vuoren päällä on lähde, ja ainakin nyt keväällä siinä näytti olevan ihan runsaastikin vettä. Kuivan kesän aikana sitä on vaikeampi paikantaa. Lähteen avulla linnoituksessa pystyttiin asustamaan useita viikkoja.

Parasta on kuitenkin maisemat.

 

Seuraavaksi lähdimme kiertämään linnavuorta opastettua polkua pitkin.

Kesäisin kallion etelärinteellä kasvaa Suomen olosuhteisiin melko harvinaisiakin kasveja ja puita. Tällä kertaa meitä piristi upean siniset sinivuokot. Kaksi palelevan näköistä valkovuokkoa olivat myös nostaneet päitään.

Joelle päästyämme kurvasimme joenrantaa poispäin. Joen rantatöyräällä kulkee polku, jolle on savisimpiin osuuksiin rakennettu pitkospuut.

Kallion päällä oli tuuli turhan voimakas dronen lennättämiseen, joten päätimme päästää sen ilmaan täällä pellon tasolla. Sillä välin kun yksi keskittyi lennättämiseen, toinen maisemien ihailemiseen, kaksi muuta keksi itselleen vaihtoehtoista ohjelmaa.

 

Kaikille riitti tekemistä

Maisema on hyvin tyypillistä varsinaissuomalaista maisemaa. Tasaista savimaata, johon joet ovat kaivaneet syvät auramaiset uomat. Mitä pienempi joki, sen mutkaisempi reitti. Väliin nousee jyrkkäsivuisia korkeita kallioita.

 

Mutkaisia jokia ja korkeita kallioita

Hieman kauempana polku kaartaa joenrannasta pois ja yhdistyy vanhaan Hämeen Härkätiehen. Tässä kohdin on Kuninkaanlähde, paikka, jossa vanhan tarinan mukaan Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa oli pysähtynyt juottamaan hevostaan.

 

Palasimme takaisin joenrantaan ja edelleen polkua pitkin linnavuoren ja joen välistä kapeaa kannasta pitkin takaisin kartanolle. Kartanon rannassa on kesäaikaan lampaita, mutta vielä lampaita ei laitumella näkynyt.

Joesta oli jo useampi viikko sitten lähtenyt jäät, mutta muutamassa suvantokohdasssa kaislikko oli vielä jään vankina.

Samassa kohdassa runsas vuosi sitten pyörimme napakelkalla joen jäällä.

Kartanon museo ei ollut tänään avoinna, eikä kesän näyttelykausi vielä avattu. Edellisestä varsinaisesta kartanovierailusta on aivan liian kauan aikaa. Ehkä tänä kesänä vielä käymme sielläkin.