Luontomatkailijan Soul

Etelä-Korean pääkaupunki Seoul, tai suomalaisittain Soul, on maailman viidenneksi väkirikkain kaupunki metropolialueensa 26 miljoonan ihmisen väestöllä mitattuna. Varsinaisesti Soulin väkiluvuksi ilmoitetaan ”vain” 10 miljoonaa ihmistä. Lähtökohta luontomatkaajalle kuulostaa vähän haastavalle. Kuitenkin Soulin lähellä, vain vähän pohjoiseen, löytyy paatuneimmallekin luontomatkailijalle unelmakohteita. Upeita metsien peittämiä vuoria näkyy jo matkalla Incheonin lentokentältä Soulin keskustaan.

Seoul, South Korea

Me halusimme viettää muutaman päivän ihan kaupungin rajojen sisäpuolella ja nähdä sen, mitä itse kaupungilla olisi meille tarjottavaa. Soulin kartassa näkyy paljon vihreitä alueita, mutta kaupungilla kävellessä oli upeaa nähdä miten paljon vihreää myös näiden suurien puistojen väliin oli jätetty. Toisaalta moni viheralue oli rauhoitettu rakentamiselta senkin vuoksi, että paikalla oli joku palatsialue tai historiallinen kaupunginosa. Tämähän sopi meille hyvin, sillä tahdoimme nähdä niitäkin!

 

Namsan-vuori

Matkailijoilla on erilaisia keinoja käsitellä aikaeron aiheuttamaa väsymystä. Meillä tähän toimii parhaiten aktiivisuus – vaikka väkisin. Lensimme Souliin yötä vasten Frankfurtin kautta. Lufthansan lento saapui Souliin mukavasti puoliltapäivin paikallista aikaa, joten tehokasta päivää oli paljon jäljellä. Ja toisaalta valvottavana, jos mietti asiaa väsymyksen kannalta.

Hotellimme oli Jung-gun kaupunginosassa ja aivan Namsan-vuoren kupeessa, joten lähdimme luonnollisesti kävelemään sitä kohti. Namsan on 262 metrin korkuinen vuori aivan Soulin ytimessä. Vuoren rinteet ovat puistoaluetta, ja tämä metsikkö on kaupunkilaisten keskuudessa suosittu ajanviete- ja patikointialue.

Cable car up to Namsam
Se tunne, kun olet ottamassa maisemakuvaa, ja keskelle kuvaa ilmestyy gondolihissi.

Huipulle ei suinkaan tarvitse kiivetä jalan, jos ei halua. Vaihtoehtona kiipeämiselle vuoren päälle pääsee myös cable carilla. Päätimme tehdä kompromissin ja mennä ylös hissillä, mutta tulla alas patikoimalla.

N Seoul Tower, South Korea
N Seoul Tower

Vuoren päällä on N Seoul Tower eli Soulin TV- ja radiomasto. Vuonna 1971 rakennettu torni on edelleen alkuperäisessä käytössä signaalin lähettimenä, mutta siellä on paljon muutakin aktiviteettia.

Tornissa on neljässä kerroksessa näköalatasanteita sekä pyörivä ravintola, mutta meidän mielestämme maisemat tornin juurelta olivat jo todella upeat ja riittävät (ja halvemmat). Soulissa sumu haittaa usein näkyvyyttä, ja korkeammalle kiipeäminen vain huonontaa maisemia.

Maiseman lisäksi torni ja sen juurella olevan kaksikerroksinen lobby-rakennus olisivat tarjonneet jos jonkinnäköistä kahvilaa, ravintolaa, kauppaa, museota (mm. Hello Kitty -museo!) tai muuta nähtävyyttä. Kävimme syömässä ja ihailimme pihan söpöjä patsaita, mutta museoihin tai muuhun keskittymistä vaativaan aktiviteettiin meistä ei tänään ollut.

Huipulla olevan tasanteen kaiteet ja kaikki mahdolliset rakennelmat olivat täynnä lukkoja ”Locks of Love”. Monessa paikassa ympäri maailmaa lukkoja näkee jätetyn kihlautumisen muistoksi, mutta tänne lukon sai jättää ihan vaan ikuisen rakkauden tunteesta; rakkaudesta ystäviä, perhettä tai ihan vaan elämää ja maailmaa kohtaan. Näitä rakkauslukkoja myydään huipun kioskeissa. Lukkoihin on jo valmiiksi kiinnitetty muoviläpyskä, johon on helppo kirjoittaa haluamansa viesti.

Emme osanneet päättää olivatko nämä lukot hienoja vai ei? Toisaalta lukkojen massiivinen määrä on jo sinänsä häkellyttävä kokemus, ja idea lukkojen takana on mitä ihanin. Mutta ekologi-, luonnonsuojelija-, muovinvihaajapuoli meissä heräsi miettimään sitä roskan määrää, miten nämä päivittäin lisääntyvät halvat muovipalaset tätä ympäristöä kuormittavat. Tässäkin kohtaa puolitie oli hyvä vaihtoehto; ihailimme lukkoja, mutta emme osaltamme lisänneet niiden määrää.

Ducs and locks, Namsam, Seoul
Lukkoja ja viestejä rakkaudesta oli todellakin kaikkialla. Lukkojen määrä on aivan uskomaton. Suurin osa ei enää mahtunut kaiteisiin, vaan olivat kiinni toisissaan

Muovikrääsän keskeltä oli hyvä laskeutua vähän alaspäin. Vuorella on viime vuosituhannen alkupuolella sijainnut shintolainen temppeli, josta oli enää hyvin vähän jäljellä, mutta jotain löysimme.

Namsan, Seoul
Kauniisti koristeltuja katoksia löytyi matkalla vuoren päältä alaspäin.

20190708_152559-3

Käveleminen puistossa oli hyvin tiukasti ohjattu poluille. Tämä on hyvin ymmärrettävää, ottaen huomioon vuorella vierailevien ihmisten määrän sekä alueen herkän luonnon. Polut tai paremminkin portaat olivat hyvin suunniteltu ja erinomaisessa kunnossa, joten niitä pitkin käveli mielellään.

Matkalla alaspäin poikkesimme kuitenkin muutamaan kertaan polulta metsän puolelle etsimään geokätköä. Onneksi ne kuitenkin olivat melko lähellä polkua.

Mäen rinteisiin oli säännöllisin väliajoin rakennettu katoksellisia taukopaikkoja sekä näköalatasanteita.

Alaspäin kulkiessamme pääosa vastaantulijoista näytti olevan paikallisia ja mikä olisikaan parempi paikka iltaiselle rapputreenille kuin Namsam vuori.

Vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli noin 30°C, ei täällä puiden varjossa ollut kuitenkaan liian kuuma.

Patikointi, vaikkakin vain alaspäin, oli hyvä ratkaisu. Namsan-vuoresta ja sitä ympäröivästä puistoalueesta sai ihan uudenlaisen kuvan. Muovisen härdellin lisäksi Namsanin alue tarjoaa myös rauhallista luontoa.

.

 

Bukchon Hanok Village

Paikallinen ”vanhakaupunki”, Bukchon Hanok Village, edustaa 600-vuotista silloista urbanismia rakennustyyliltään. Pieni ja parissa tunnissa ihaillen kävelty kaupunginosa on mainio esimerkki kauniista korealaisesta perinnetyylistä. Talot ovat yksityisasuntoja mutta edelleen hanok tyylin mukaisesti ylläpidetty.

Alueen laitamilla on pukuvuokraamoja, joista voi vuokrata itselleen päiväksi perinnevaatteita, ja kiertää aluetta vaikka omatoimisesti korealaisissa perinnevaatteissa selfieiden lomassa tai selfieitä ottaen.

vuokrapukuja
Selfiekepit muistuttavat nykyajasta, kun taas vuokratut perinnepuvut tuovat satoja vuosia vanhojen perinteiden ilmapiiriä kapeille kaduille.

Kylän alue on täynnä opastekylttejä, joista saa hyvää tietoa alueesta. Toisaalta opaskyltit ovat tarpeen pitämään ihmiset poissa yksityisalueilta. Sääntökylttien mukaan äänekäs puhuminen, puhelimeen puhuminen ja sisäpihojen kuvaaminen on kiellettyä, ymmärrettävästi.

Bukchon Hanok Village, Seoul, South Korea
Paitsi talot myös pihat olivat kauniisti koristellut

Kauniit maisemat saavat kameran käymään ahkerasti. Koko alue on lopulta kierretty reilussa tunnissa, ja lopuksi käymme vielä teehuoneessa maistamassa erilaisia marja- ja ginseng-teelaatuja.

 

Changdeokgung palace

Soulissa on useita upeita palatsialueita, kuuluisimpina näistä Five Grand Palaces of the Joseon Dynasty. Näistä palatseissa jo yhdessäkin voisi viettää kokonaisen päivän, jopa useampia. Mutta meidän aikataululla näistä piti valita vain yksi. Kaikki palatsit eivät ole avoinna kaikkina päivinä, ja osaan palatseista pääsee vain opastetulla kierroksella. Vilkkaimpina ajankohtina liput kannattaa ostaa etukäteen, mutta kannattaa myös mennä kokeilemaan onneaan portille, koska vain puolet lipuista myydään ennalta.

Injeongmun Gate, Seoul, South Korea
Injeongmun Gate, sisäänkäynti sisemmälle palatsialueelle

Changdeokgung-palatsi on viidestä palatsista toiseksi vanhin, mutta parhaiten säilynyt.  Vaikka Changdeokgung on pieni ja hiljainen, on se paikallisten suosikki.  Nykyään 110 hehtaarin palatsialueelle on jäljellä 13 rakennusta ja 28 paviljonkia.

Alue jakaantuu hallitusalueeseen (치조,  chijo) ja kuninkaalliseen yksityisalueeseen (침전,  chimjeon). Näiden lisäksi alueella on myös kuninkaan salaisesta puutarhasta osia.

Verikouru, rännit ja lapelaudat
Vaikka arkkitehtuuri onkin kungfutselaisen yksinkertaista, on rakannuksissa kuitenkin uskomattoman upeita yksityiskohtia, kuten tämä vesikouru.

Palatsi on rakennettu Feng Shui -periaatteen mukaisesti: Bugasa-vuori suojaa aluetta takana ja Geumcheon-joki virtaa sen edessä.  Changdeokgungin rakennukset eivät ole symmetrisesti kuten muissa Soulin palatsialueilla, vaan sopusoinnussa niitä ympäröivän ympäristön kanssa. Kokonaisuutena Changdeokgungin arkkitehtoninen tyyli on kuitenkin kungfutselaisen ideologian mukaisesti yksinkertainen, tai näin ainakin oppaassa kerrotaan 🙂  Erityisestä harmoniasta luonnon kanssa paikka on myös saanut statuksensa Unescon maailmanperintölistalle.

20190716_150940.jpg
Injeongjeon – Changdeokgungin kuninkaallinen valtaistuinhalli, jota käytettiin muun muassa  uuden kuninkaan kruunaaminen ja ulkomaisten lähettiläiden vastaanottaminen.

Kaunein osa palatsialuetta on Huwon, salainen puutarha. Puutarhassa on lotuslammikko ja useita upeita puita ja kukkaistutuksia. Puutarha oli kuninkaan yksityisaluetta, ja sinne pääsi vain hänen henkilökohtaiseilla kutsullaan. Salainen puutarha jäi meille tällä kertaa salaisuudeksi, sillä Huwonin alueelle on pääsee vain opastetuilla kierroksilla. Englanninkielisiä kierroksia on vain kaksi päivässä, eikä kumpikaan näistä sopinut nyt aikatauluumme. Tunnin koreankielinen kierros kuulosti liian raskaalta.

20190716_145159
Daejojeon – kuningattaren yksityinen asuinpaikka.

Palatsialue on ehdottomasti käynnin arvoinen. Lasten kanssa matkatessa kannattaa miettiä kompromissia opastetun kierroksen ja omatoimisuuden välillä. Jokatapauksessa kohdetta kannattaa opiskella hieman ennakkoon saadakseen käynnistä enemmän irti. Soulin kaupunkimainen hälinä loistaa täällä poissaolollaan, vaikka alue onkin keskustan tuntumassa.

 

Cheonggyecheon

Lähes 10km mittaisella Soulin keskustan läpi virtaavalla purolla on hyvin  mielenkiintoinen historia. Joseon-dynastian aikana puro toimi osana Soulin avointa viemärijärjestelmää, ja sitä kunnostettiin ja vahvistettiin säännöllisesti. Korean sodan jälkeen alue rappioitui entisestään, kunnes puro peitettiin betonilla ja vuonna 1976 paikalle avattiin moottoritie.

Cheonggyecheon, Seoul, South Korea
Rakenteet ja miljöö puron eri osissa vaihtelevat todella paljon. Tässä kohtaa teema on melko luonnonmukainen.

Vuonna 2003 moottoritie päädyttiin purkamaan, ja puro palautettiin nykyiseen muotoonsa. Virta alkaa suositulta kulttuuritaiteen tapahtumapaikalta Cheonggye Plazalta ja kulkee yhteensä 22 sillan alla ennen virtaamista Hangangiin.  Miljöö puron varressa vaihtelee sen virratessa kaupunginosasta toiseen, mutta koko matkaltaan se on kävelijöille tarkoitettu viheralue. Puroon pumpataan vettä aktiivisesti, sillä luonnollista virtausta siellä ei enää ole.

Cheonggyecheon, Seoul, South Korea
Purossa virtaava vesi oli yllättävän puhdasta, ja kivien takana suvannossa ui melko suuriakin taimenen näköisiä kaloja. Tarkempi lajitunnistus jäi nyt tekemättä.

 

Soul on kaupunkina todella suuri, ja kartasta katsotut vihreät puistot olivat paitsi suuria, myös kaukana toisistaan. Kuitenkin vihreyttä kaupungissa riitti myös pienemmässä mittakaavassa. Liikuimme melko pienellä alueella kaupungin keskiosissa, mutta yllättävintä meille oli kaupungin siisteys. Roskia ei näkynyt juuri laisinkaan. Myös muu yleinen viihtyisyys, mukaanlukien turvallisuuden tunne, oli ilahduttavaa. Isossa kaupungissa saa aina olla varuillaan ainakin liikenteen osalta, mutta Soul on yllättävän helppo kohde kävelijällekin, jos pitää välimatkat kohtuullisena. Lisäksi kaupungista löytyy niitä luonnonmukaisia viheralueita sieltä täältä, jonne voi paeta hetkeksi rauhoittumaan.

Lisää Etelä-Koreasta:
Koreoiden rajalla lasten kanssa 
Jeju – Etelä-Korean kanariansaaret
Luonnonpuistoja aasialaiseen tyyliin – Tongyeong ja Geoje
Käytännön vinkkejä Etelä-Koreaan

 

 

 


9 thoughts on “Luontomatkailijan Soul

  1. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kohteelta ja sopivan vehreälrä isoksi kaupungiksi. Tuo gondolihissin eteen tuleminen kuvaan antoi blogissa hyvää lisäarvoa, mutta eihän se varmaan siinä tilanteessa mieltä lämmittänyt. 😐 Inspiroiva postaus kaiken kaikkiaan!

    Liked by 1 henkilö

  2. Korea on ollut monta vuotta ”pitäisi mennä pian” -listalla, mutta aina jokin muu on kiilannut eteen. Soul vaikuttaa kyllä tämän postauksen perusteella vähän sellaiselta Singapore vol kakkoselta, mutta kenties se ei ole kuitenkaan ihan niin tip top. Kiva, että sieltä löytyy ihmisvilinän lisäksi rauhallisempia paikkoja.

    Liked by 1 henkilö

    1. Maailmassa on ihan liian monta mielenkiintoista paikkaa. Etelä-Korea on kyllä yllättävä ja todella monipuolinen paikka. Ihan Singaporen järjestelmällisyyteen Etelä-Koreakaan yllä mutta ehkä enemmän persoonallisuutta.

      Tykkää

  3. Poikkeuksetta kaikki, joiden tiedän käyneen Soulissa, ovat kehuneet paikkaa ja sen monipuolisuutta. Soul onkin omalla bucket listilla, ehkä kiinnostavimpana sieltä suunnilta Aasiaa. Vielä joku päivä aion sinne suunnata. Teidän kaikki kohteet vaikuttavat sellaisilta, joihin voisin itsekin suunnata tuonne eksyessäni 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Soul on todella monipuolinen ja uskon, että kaikki löytävät sieltä jotain. Kaupunki on todella siisti ja ihmiset ystävällisiä, kuten koko Etelä-Koreassa. Kannattaa pitää bucket listalla mutta vaan siihen asti että toteuttaa sen 🙂

      Tykkää

  4. Arvostan geokätköjä ja puistoalueita ja erityisesti sitä, että siellä on jättimäinen kylpyankka. Kas kun joku ei ole snaijannut siellä tehdä yhdestä lukosta geokätköä, jonka löytääkseen pitää sitten kahlata kaikkien niiden muiden lukkojen läpi. Tietysti kiinnostaisi myös korealaiset tiput, kun on vain pintapuolinen käsitys siitä, minkä näköisiä ne tuolla päin maailmaa ovat. Mihinkähän eläinmaantieteelliseen alueeseen se edes kuuluu, ehkä samaan Kiinan kanssa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä siellä yhdessä lukoista oli geokätkö. GC2M5XZ Satoja, ellei tuhansia lukkoja kävimme läpi mutta tällä kertaa se oikea ei tullut valitettavasti vastaan. Lintuja emme valitettavasti tunne kovinkaan hyvin kylpyankkaa lukuunottamatta mutta nämä yksilöt olivat aika söpöjä.

      Tykkää

  5. Etelä-Korea on ollut matkalistallani jo pitkään, oli tosi kivaa lukea Soulista tästä näkökulmasta! 🙂 Kaikki kohteet kuulostivat tosi hyviltä, itse arvostan vuoria joille ei tarvitse kiivetä, mutta voi kätevästi kävellä pois.

    Ehkä sitä pitäisi alkaa seurata Soulin lentoja, haaveena olisi jatkaa matkaa Busanin kautta lautalla Japanin puolelle… 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Sonja | FIFTYFIFTY Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s