Matkataan Mutkitellen

Lapset kulkevat mukana yleensä aina sinne minne mekin menemme. Aika paljon erilaisia asioita he ovat jo ikäänsä nähden ehtineet näkemään. On nähty kurjuutta, köyhyyttä, kerjääviä lapsia ja lapsia ansaitsemassa ruokaansa kadulla. Näistä on aina keskusteltu, ja olemme yrittäneet opettaa lapsillemme sen, että vaikka lähtökohdat eri ihmisillä voivat olla hyvin erilaiset, ihmisinä olemme kaikki samanarvoisia.

Emme itsekään erityisesti pidä tuskamatkailusta, mutta aika traagisiakin paikkoja on tullut vastaan. Lapset elävät hetkessä, joten asia, joka saa aikuiset haukkomaan henkeään, voi lapsi kuitata sanomalla ”aha”. Lapsilla on onneksi vielä kyky ulkoistaa kokemukset ja siirtyä hetkessä tunnelmasta toiseen. Monet pelottavat asiat eivät tunnu lapsesta pelottavalta kun ne saa kokea tutun, turvallisen ja rauhallisen aikuisen seurassa.

Jotkut asiat matkustamisessakin kuuluvat vain aikuisille, kuten turvallisuustilanteen arviointi. Ukrainan tai Georgian rajaselkkaukset eivät maiden arkipäivässä rauhallisilla alueilla näkyneet juuri mitenkään. Matkustustiedotteita, poliittisia tilannekuvia yms. sen sijaan seurattiin ennen näihin maihin matkustamista, ja matkan aikanakin hyvin tarkasti, mutta eivät lapset siihen osallistuneet.

Retkellä Koreiden rajalle jouduimmekin sitten todenteolla selittämään, perustelemaan ja keskustelemaan vaikeista asioista lasten kanssa.  Ehkä lapset ovat nyt kouluikäisinä riittävät vanhoja tähän, tai sitten tässä rajassa on jotain mikä saa jopa lapsetkin ajattelemaan.

Mitä ovat DMZ, MDL, JSA ja CCZ?

Korean sodan päätteeksi vuonna 1953 Etelä- ja Pohjois-Korean väliin sovittiin rauhanneuvotteluissa jätettäväksi noin 4 km levyinen demilitarisoitu vyöhyke DMZ (Korean Demilitarized Zone). Vyöhykkeen keskellä kulkee tulitaukoraja eli MDL (Military Demarcation Line). DMZ:n alueella on rajan molemmilla puolilla rajallisesti siviiliasukkaita.

JSA (Joint Security Area) on pieni alue MDL:n molemmilla puolilla. Alue on maita erottavan demilitarisoidun vyöhykkeen ainoa paikka, jolla etelä- ja pohjoiskorealaiset sotilaan katsovat toisiaan silmiin. Paikkaa käytetään muun muassa diplomaattien tapaamisiin ja muihin neuvotteluihin. JSA:n siniset parakit ovat tulleet tukuiksi uutiskuvista ainakin Kim Jong Unin ja Donald Trumpin tapaamisen yhteydessä. JSA:lle tehdään myös retkiä, mutta tänne eivät alle 11-vuotiaat pääse, joten jouduimme jättämään tämän osan pois retkestämme.

DMZ:n jälkeen Etelä-Korean puolella on vielä useampien kilometrien levyinen CCZ (Civilian Control Zone). Raja-alueelle ei siis pääse ilman virallista opasta, mutta Soulista löytyy useita alueelle retkiä järjestäviä yrityksiä. Valitsimme suositusten perusteella Koridoors Toursin ja voimme edelleen suositella tätä.

 

The 3rd Infiltration Tunnel

Pohjois-Korea on rakentanut useampia DMZ:n alittavia tunneleita, jotka näyttävät kaikki suuntaavan kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Näitä tunneleita oletetaan olevan kaikkiaan kymmenkunta, mutta vain neljä niistä on löydetty. Kolmas tunneli löydettiin 1970-luvulla, ja se on avattu turisteille. Tunneli kulkee DMZ:n rajalla noin 70 metrin syvyydessä ja sitä pääsee kulkemaan noin 1,2 km matkan DMZ:n alla kohti Pohjois-Korean rajaa.

Ennen itse tunneliin pääsyä jouduimme katselemaan lyhyen videoesityksen Koreoiden sodasta. Video ei ollut ihan K12-materiaalia, saati sitten sitä nuoremmille, mutta yllättävää kyllä lapset eivät pahemmin reagoineet tähän.  Filmin katsottuamme pääsimme itse tunneliin. Opas varoitteli meitä siitä, että tunneli  voi olla lapsille raskas ja pelottava.

Yhdyskäytävä tunneliin oli loiva, hyvin valaistu ja ilmastoitu. 70 metriä alaspäin taittui noin 250 metrin matkalla. Normaalikuntoiselle ei kovinkaan raskas. Tämän jälkeen pääsimme itse tunneliin, joka oli noin 2 metriä leveä sekä korkea. Osin paikoin tunneli tai sitä kannattavat rakenteet tulivat alemmaksi, jonka takia aikuisille pakollisena varusteena oli kypärät.

Lapsia ei pelottanut, ehkä jopa pientä pettymystä oli aistittavissa ”Vietnamin tunnelit olivat paljon ahtaampia”. Lähinnä heitä huvitti se, että aikuiset kulkivat kypärät päässä ja varoivat osumasta tunnelin rakenteisiin, kun he saivat kävellä pieninä ihmisinä ihan normaalisti.

Nuoremmalle selostus hyökkäävistä Pohjois-Korealaisista toi mieleen lähinnä tietokonepelin tai piirretyn tv-sarjan. ”Onko ne pahikset edelleen tuolla seinän takana?” ”Ollaanhan me nyt hyvisten puolella?”, ”Onko ne pahikset ihan normaalin kokoisia? Entä minkä näköisiä?”, ”Onko hyvikset kaivaneet tunneleita?”, ”Miksi ne pahikset rikkoivat sääntöjä?”. Vaikka matkoilla emme yleensä ota polittisesti mitään kantaa, ehkä me kuitenkin olimme hyvisten puolella.

Pohjoiskorealaiset olivat maalanneet tunnelin seinämät hiilella ja kiinni jäätyään olivat yrittäneet väittää tunnelia hiilikaivokseksi. Tämä tarina ei mennyt läpi edes meidän lapsilta.

 

Dora Observatory

Dora-vuoren päälle on turisteja varten rakennettu tasanne, joka tarjoaa hyvät näkymät Pohjois-Korean puolelle.  Kaupunki, joka rajan toisella puolella näkyy, on nimeltään Kaesong. Dorasan-observatoriossa on turisteille käytössä ilmaisia kaukoputkia, jolla naapurimaan puolelle on helppo tirkistellä

Vaikka DMZ:lla ei sotaa saa käydä aseilla, niin propagandasotaa ei aselepokaan estä. Kilpailua voi käydä esimerkiksi lipputankojen ja lippujen koolla. Tällä hetkellä kilpailussa on johdossa Pohjois-Korea, jonka 160 metriä korkeassa salossa heiluu kooltaan niin suuri lippu, että se painaa kaikkiaan 270 kg.

Dorasan Station

Tämän etelästä pohjoiseen kulkevan rautatien viimeisen aseman rooli on lähinnä symboolinen. Dorasanin asema on rakennettu 2000-luvulla korvaamaan DMZ-alueelle jäänyt asema, ja se on täysin valmis toimimaan kunhan rata Soulin ja Pjongjangin välille avataan.

Oppaamme mukaan yksi juna ehtikin väliä kulkemaan, mutta tämän jälkeen rata suljettiin. Pohjoiskorealaiset väittivät eteläkorealaisen henkilön rikkoneen vakavasti sopimusta. Kyseinen veturi oli asemalla edelleen näkyvillä, mutta tämän näkeminen maksoi lisää.

Aseman odotusaulassa oli kuvia eri vuosikymmeniltä tapahtuneista rauhanneuvotteluista, sekä iso kartta, jossa oli koko Euraasian rautatiekartta. Opas kertoi, miten Pohjois-Korean kautta Soulista pääsisi junalla aina Pietariin asti. Yhteys Pietarista Helsinkiin puuttui kartalta.

Jotenkin meille jäi tyhjä olo tästä rautatieasemavierailusta. Paikan tuoma lisäarvo raja-alueella vierailuun oli aika vähäistä.

Oppaamme mainitsi useaan kertaan sanan propaganda viitaten Pohjois-Korean toimintaan.  Tämä on ihan ymmärrettävää ottaen huomioon sen, mikä on maiden historia ja missä paikassa juuri sillä hetkellä olimme. Tässä kohtaa retkeä alkoi kuitenkin itsellemmekin valkenemaan, että propagandaa levitti myös meidän oppaamme, tosin vastakkaista.

Rauhanneuvotteluista ja rajaselkkauksista kerrottiin aika yksipuolisesti. Rajalle johti hyväkuntoinen rautatie ja monikaistainen moottoritie ystävällisesti vastaanottamaan pohjoiskorealaisia. Vai oliko näillä sittenkin tärkeä rooli maan puolustusstrategiassa..? Niin tai näin, tätä asiaa emme lähteneet kyseenalaistamaan. Propaganda ja vastapropaganda on asia, jota lapsille on vaikea avata.

Imjingak Park

Puisto on omistettu niille 10 miljoonalle eteläkorealaiselle, joilla maan jakautuessa jäi perheenjäseniä Pohjois-Korean puolelle. Täällä on erilaisia monumentteja, patsaita ja näyttelyitä, jotka kertovat sodasta, ihmisten pakenemisesta Pohjois-Koreasta ja erotetuista perheistä.

Imjingak-puisto sijaitsee Imjin-joen rannalla ja on kauimpana pohjoisimpana pisteenä, johon eteläkorealaiset voivat vapaasti matkustaa. Tärkeimpänä puistossa on Mangbaedan. Se on alttari , jossa eteläkorealaiset voivat käydä muistelemassa rajan taakse jääneitä sukulaisiaan ja suorittaakseen esivanhempien riittejä tiettyinä vuodenpäivinä.

Puistossa on myös useita matkamuistomyymälöitä ja ravintola. Täällä kierroksemme pysähtyi puolestaan hyvin lyhyen aikaa. Puisto oli suuri ja nähtävää olisi ollut paljon.  Rajan taakse jääneet sukulaiset ja perheiden erottaminen herätti lapsissa hyvin paljon kysymyksiä.

1980-luvulla lapsuutta viettäneille suljetut rajat ja loikkaukset olivat arkipäivää. Neuvostoliitosta loikattiin länteen, itäsaksalaiset loikkasivat Länsi-Saksaan jne. Tieto näiden maiden kansalaisten matkustusrajoitteista kuului jokaisen lapsenkin yleistietoon. Mutta näiden selittäminen lapselle on todella vaikeaa. ”Eikö ne saa vaikka ne haluaisi?” ”Mutta jos ne haluaisi mennä katsomaan kavereita, enkä sukulaisia? En mä ainakaan olisi siellä, jos mä en tykkäisi siitä!”. Miksi-kysymys toistui vaikka kuinka yritimme selittää. Asia on vaikea aikuisellekin, ja toisaalta miksipä ei. Ja ennenkaikkea miksi sitä ei itse 80-luvun lapsena yhtä voimakkaasti kyseenalaistanut.

Koreoiden raja-alue on monella tapaa mielenkiintoinen paikka. Vaikka me aikuisetkin olimme kokemuksesta tyypertyneinä, niin mielenkiintoisemman käynnistä teki vielä se, että lasten miksi-kysymykset laittoivat meidätkin miettimään asioita ihan uudesta lähtökohdasta. Emme tosiaan päässeet astumaan jalallamme Pohjois-Korean maaperälle, vaan lähimmässä pisteessä olimme 170 metrin päästä rajasta. JSA-käynnillä voi hyvässä lykyssä astua ”sinisessä talossa” huoneen puolikkaan mitan maasta toiseen. Varsinaista turistimatkaa Pohjois-Koreaan ei ole mahdollista tehdä Etelä-Korean puolelta, vaan esimerkiksi Pekingistä lentäen. Tälläinen matka olisi todennäköisesti propagandamittarilla vielä omassa luvussaan.

Yhtä kaikki, päivästä jäi päällimmäisenä tunteena mieleen tavaton sääli. On suuri haaskaus ja suru, että ihmisiä eristetään poliittisin syin. Todennäköistä kuitenkin on, että elinaikanamme näemme vielä Pohjois-Koreankin avautumisen. Prosessi ei varmastikaan tule olemaan helppo, ja ajankohtaa ei kukaan osaa ennustaa.

Lisää Etelä-Koreasta:
Luontomatkailijan Soul
Jeju – Etelä-Korean kanariansaaret
Luonnonpuistoja aasialaiseen tyyliin – Tongyeong ja Geoje
Käytännön vinkkejä Etelä-Koreaan