Eilat – autiomaata ja palanen Punaistamerta

Israel on tuttu kohde jo lapsuudessa kuulluista tarinoista. Toisenlaisia, mutta yhtä mysteerisiä tarinoita, lapsena kuuli myös elämästä kibbutseilla. Monet talven hedelmistä, kuten esimerkiksi appelsiinit tulevat Israelista.  Israel on myös erittäin korkean teknologian maa. Koska ennakkotietomme maasta olivat melko hajanaisia oli melkein pakko mennä katsomaan miltä maa oikeasti näyttää. Air Baltic on aloittanut lennot Tel Aviviin […]

More Eilat – autiomaata ja palanen Punaistamerta

Tavoitteena nähdä valashai ja mantarausku

Talvi 2009. Afrikan turneemme on edennyt Mosambikiin. Istumme kymmentuntista ajomatkaa pikkubussissa Maputosta pohjoiseen, kohti Praia do Tofoa, ja juttelemme tulevista sukelluksista. Toinen meistä ei ole ikinä nähnyt valashaita, eikä toinen puolestaan mantarauskua. ”Bongata nuo kaksi, siinä olisi meille hyvä tavoite”, nauramme tavoitteelle, koska molemmat sukelluksen opettajina tiedämme, ettei luontokappaleita tilata paikalle, vaan jokainen sukellus on … More Tavoitteena nähdä valashai ja mantarausku

Bilhartsia ja Malawin Nkhata Bay

Alkuvuosi 2009. Afrikan kiertomatka vei meidät reippureissaten Tansaniasta Malawiin, sieltä Etelä-Afrikkaan, Mosambikiin, Swazimaahan ja taas Etelä-Afrikkaan. Niistä ehkä myöhemmin, mutta Malawi osoittautui jalokiveksi. Malawijärvi on maailman yhdeksänneksi suurin järvi, ja siinä on eniten kalalajeja kaikista maailman järvistä (kuka tiesi tämän Trivial Pursuit -kysymyksen?). Sukeltajina halusimme ehdottomasti poiketa täällä ja nähdä miltä Malawijärvessä näyttää. Useat Suomessakin … More Bilhartsia ja Malawin Nkhata Bay

Miten kaikki sai alkunsa

Tämä blogi ei syntynyt hetken mielijohteesta, vaan sitä on suunniteltu ja harkittu hyvin pitkään. Yhteisten vuosien ja matkojemme aikana on sattunut ja tapahtunut kaikennäköistä, joka kaikki on vaikuttanut tämän bloginkin kehittymiseen. Tarina meni jotenkin näin:   Alku Nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeus alkoi alkuräjähdyksessä noin 14 miljardia vuotta sitten. Kaikki aine oli silloin tiivistynyt äärimmäisen tiheästi yhteen … More Miten kaikki sai alkunsa