Hiihtoloma Ruotsin Åressa

Tänä vuonna hiihtolomalla kokeilimme erilaista matkustuskokoonpanoa, kun reissuun lähti vain Anu ja lapset, perheen miehen jäädessä kotiin hoitamaan työkiireitä. Tiedossa oli myös jotain ihan uutta meidän lapsille – jotain, mitä he eivät ikinä olleet aiemmin kokeneet, nimittäin ryhmämatka! Yleensä olemme matkoillamme itsenäisiä oman tien kulkijoita, mutta tällä kertaa ryhmämatkan valmius ja helppous, sekä mukana tuleva … More Hiihtoloma Ruotsin Åressa

Liechtenstein – jarruta, ettei ajeta ohi

Yksinkertainen ja ainut syy vierailuuni Liechtensteinissa oli se, että maa puuttui vielä matkustettujen maiden tilastoistani.  Ilman tätä en ehkä olisi tänne eksynyt. Matkustaminen ei saisi kuitenkaan olla pelkästään tilastojen keräämistä. Tästä syystä yritämmekin joka kohteesta löytää aina jotain kaunista ja jotain, miksi paikkaan kannattaa matkustaa. Kauneutta ei Liechtensteinissa tarvinnut kauaa etsiä. Maa sijaitsee keskellä Alppeja, ja vihreät … More Liechtenstein – jarruta, ettei ajeta ohi

Lauterbrunnen – 72 vesiputouksen laakso Sveitsissä

Ulkomailla asuvat ystävät ovat rikkaus. Heidän luona vieraillessa saa kohteesta erilaisen, aidomman käsityksen. Vaikkakin tärkeintä vierailussa on aina kuulumisten vaihto ja pitkälle yöhön venyvä maailman parantaminen viinilasin ääressä, voi myös sanoa olevansa onnellinen, että kaverit ovat päätyneet asumaan paikkaan kuten Sveitsi, jossa myös näkemistä ja kokemista riittää uudelleen ja uudelleen. Sveitsi on jokaisen ulkoiluilmaelämästä ja … More Lauterbrunnen – 72 vesiputouksen laakso Sveitsissä

Vaellus Hallasan – vuorelle

Viimeisen Jeju-päivämme agendalla oli Hallasan-vuori. Vuoresta ja sen huipulle  patikoimisesta löysimme todella vähän tietoa, tai tieto oli hyvin ristiriitaista erityisesti turistipatikoinnin osalta. Hallasan-vuorelle pääsee patikoimaan viittä eri reittiä, jotka kaikki lähtevät eri suunnista kohti huipun kalderaa. Päädyimme valitsemaan näistä Yeongsil Trailin, josta oli eniten tietoa. Jonkun tiedon mukaan tätä pitkin piti päästä muutamassa tunnissa huipulle. Tämä … More Vaellus Hallasan – vuorelle

Neljä erilaista vaellusta Färsaarten koillisilla saarilla, ja muutama tunneli matkalla

Siltoja ja tunneleita Färsaaret ovat muodostuneet 18 suuremmasta ja sadoista pienemmistä saarista. Viisi suurinta saarta on yhteydessä toisiinsa joko sillan tai tunneleiden välityksellä. Muihin pienempiin saariin pitää mennä lautoilla. Meillä oli reissumme aikana auto käytössä mutta aikaa melko niukasti, joten päätimme rajata aikamme vain niille saarille, joihin pääsi autolla. Tunneleita kulki kahden saaren välillä. Vilkkain … More Neljä erilaista vaellusta Färsaarten koillisilla saarilla, ja muutama tunneli matkalla

Streymoy – Färsaarten suurimman saaren monipuoliset kasvot

Streymoy on Färsaaren suurin saari sekä pinta-alaltaan että asukasmäärältään. Tältä saarelta löytyy myös monipuolisuutta. Etelässä pääkaupunki Tórshavn tarjoaa eurooppalaista urbaania kaupunkikulttuuria, mutta samalla saaren pohjoispäässä pääsee nauttimaan hyvin perinteisestä maalaismiljööstä. Streymoylta löytyy korkeaa ja jylhää rantakalliota, matalaa suojaisaa lahdenpohjaa, mutta myös lampaita, hevostalleja sekä luontoa.   Tórshavn Färsaarten pääkaupunki Tórshavn sijaitsee Streymoyn eteläosassa. Tällä hetkellä lähes puolet … More Streymoy – Färsaarten suurimman saaren monipuoliset kasvot

Vágar – ensikosketus Färsaariin

Färsaaret Paikka, jossa yhdistyy Norjan rannikon jylhyys ja Islannin mystiikka. Maisema oli samalla niin ihanan vihreää ja jotenkin niin karua. Saaret kohoavat jyrkkäreunaisina ylös merestä, ja rantaviivaa rikkoo syvällä virtaavat purojen uomat ja erikokoiset vuonot. Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta alueella on melko laaja itsehallinto.  Vasta matkaa suunnitellessa meille selvisi myös se, miksi Färsaarista puhutaan aina monikossa. … More Vágar – ensikosketus Färsaariin

Autoilua Rivieralla joulukuussa

Ex-tempore-matkamme Rivieralle alkoi Nizzan lentokentältä, josta vuokrasimme auton. Tai paremminkin – noudimme etukäteen sovitun auton. Mielikuvamme Rivieran kaduista ja teistä sisälsi kapeita ja mutkaisia näkymiä, joten päädyimme vuokraamaan pienimmän mahdollisen auton, johon saisi ahdettua neljä ihmistä. Meillä oli matkassa vain käsimatkatavarat, joten isommille kapsäkeille ei tarvinnut tilaa varailla. Hertzin autovuokraamon myyjä katseli vähän aikaa perhettämme, ja … More Autoilua Rivieralla joulukuussa

Pieni palanen silkkitietä – Burana ja Issyk Kul, Kirgisia

Matkaa suunnitellessamme yritämme yleensä ensin kartoittaa mielenkiintoiset kohteet, joissa olisi kiva käydä. Tämän jälkeen otamme esille kartan, katsomme miten valitut kohteet asettuvat kartalle, ja miten sopiva tie kulkisi näiden kohteiden välillä. Tällä(kään) kertaa suunnitteluvaihe ei loppunut ihan vielä tähän. Ennen matkaa olimme yhteydessä Suomen Kirgisian kunniakonsuliin. Häneltä saimmekin hyviä ohjeita menemisen arvoisiin paikkoihin. Ja mikä … More Pieni palanen silkkitietä – Burana ja Issyk Kul, Kirgisia

Pieni palanen silkkitietä – Bishkek ja Ala Archan luonnonpuisto, Kirgisia

Kazakstanin etelärajalla oleva Tian Shanin vuoristo hellittää otettaan parisataa kilometriä Almatystä länteen, jossa Kazakstanin ja Kirgisian väliin jää Kordain pieni kaupunki. Samasta paikkaa pääsee myös autolla hyvin Kirgisian puolelle. Rajan ylitys Kirgisiaan sujuu verrattain jouhevasti, vaikka mistään Tornio-Haaparanta -ylityksestä ei voikaan puhua. Auto ja kuski menevät omaa linjaansa ajaen, ja matkustajat kävellen toisesta paikkaa. Sama … More Pieni palanen silkkitietä – Bishkek ja Ala Archan luonnonpuisto, Kirgisia