Matkataan Mutkitellen

Siltoja ja tunneleita

Färsaaret ovat muodostuneet 18 suuremmasta ja sadoista pienemmistä saarista. Viisi suurinta saarta on yhteydessä toisiinsa joko sillan tai tunneleiden välityksellä. Muihin pienempiin saariin pitää mennä lautoilla.

Meillä oli reissumme aikana auto käytössä mutta aikaa melko niukasti, joten päätimme rajata aikamme vain niille saarille, joihin pääsi autolla.

Tunneleita kulki kahden saaren välillä. Vilkkain tunneli kulkee Vágarin ja Streymoyn, eli lentokentän ja pääkaupungin välillä. Syvin on puolestaan tunneli, joka yhdistää Streymoyn ja Borðoyn saaret. Tämä on maksullinen tunneli. Maksun voi suorittaa lähimmällä huoltoasemalla, jossa käynti näkyy rekisterikilven tunnistaneen kameran kuvaamana.

Tunneleita kulkee paitsi meren alla saarelta toiselle, myös saarten sisäisinä puolelta toiselle. Osa näistä tunneleista oli vanhempia, joukossa myös valaisemattomia ja yksikaistaisia, jotka koettelivat hieman hermoja vastaantulijoiden pelossa. Färsaarilla on tunneleissa ehdoton sääntö pitää valot päällä, ymmärrettävästi. Yksikaistaisissa tunneleissa on onneksi ohituskohtia aina säännöllisin välein. Paikalliseen tapaan näihin ohituskohtiin jäätiin odottamaan vastaantulijaa jo hyvissä ajoin.

 

Eysturoyn saari

Slættaratindur

Eysturoyn saaren pohjoisosaan sijoittuvan 880 metrin korkeudelle kurottuva Slættaratindur on Färsaarten korkein huippu. Vaellus vuoren huipulle lähtee 380 metrin korkeudelta tienvarren parkkipaikalta, joten ihan koko matkaa ei sentään tarvitse nousta.

Reitti lähtee parkkipaikalta leppoisasti lammaslaitumen läpi, mutta hyvin pian reitti muuttuu melko jyrkäksi. Kiipeilyvälineitä reitillä ei tarvitse, mutta muutamassa kohdassa kaikki neljä raajaa olivat samanaikaisesti käytössä. Tunnin ankaran kiipeämisen jälkeen polku kääntyy hieman sivulle ja eteneminen helpottuu. Viimeiset kymmenet metrit taas kiipeiltiin käsiäkin käyttäen.

Onneksi matkalla tuli pidettyä useampiakin lepotaukoja maisemia ihaillen, koska huipulle saavuttuamme sumu oli vallannut näkymät. Lisäksi usein – sitä kuuluisaa sanontaa mukaillen – huipulla tuulee. Lapset laitettiin tiiviisti istumaan kallion koloon, eikä itsekään tässä näkyvyydessä kalliojyrkänteen reunalla tehnyt mieli ylimääräisiä askeleita ottaa.

Kovin pitkään emme näissä olosuhteissa jaksaneet odottaa pilven poistumista, vaan lähdimme laskeutumaan. Heti muutama kymmenen metriä matalammalla maisemat avautuivat uudelleen.

Ylöspäin kiipeäminen voi olla fyysisesti raskaampaa kuin alaspäin tuleminen, mutta teknisesti tilanne on toinen. Kalteva polku, pyörivät kivet ja allaoleva jyrkänne ei ole ihan mukavin kombinaatio. Tähän yhtälöön kun vielä lisää ne kaksi lasta, niin maisemien ihailu myös paluumatkalla tapahtui vain lepotauoilla. Vaikka lapset ovatkin fysiikaltaan aika kestäviä, ja ketteryydeltään voittavat meidät vanhemmat mennen tullen, niin keskittymiskyvyssä voi joskus olla vähän puutteita. Tällä kertaa keskittyminen onneksi riitti.

Vaellukseen kaikkinensa, nousu, tauot ja laskeutuminen kului noin neljä tuntia. Vaikka huipulta ei maisemia nähty, ja vaikka laskeutuminen oli vähän stressaavaa, oli vaellus kuitenkin kaiken tämän arvoinen.

 

Gjógv

Tämä pieni idyllinen kylä Eysturoyn koilisnurkassa kilpailee Färsaarten kauneimman kylän tittelistä. Kylän läpi kulkee puro, ja talot ovat asettautuneet puron ympärille.

Puron yli pääsi kävellen kaarisiltaa pitkin. Purosta padotussa suvannossa oli lapsia melomassa puolikkailla tynnyreillä. Muutamaan kertaan piti pysähtyä miettimään olimmeko kenties jossain teemapuistossa, vai oliko tämä sittenkin aito oikea kylä.

Kylän kuuluisin nähtävyys on kuitenkin rotko (Gorge) josta koko kylä on saanut nimensä. Tämä kahden jyrkän kallion seinän väliin jäämä merenlahti on noin 200 metriä pitkä ja muutaman kymmenen metriä leveä. Rotkoa katsellessa ei voinut kuin ihmetellä, kuka jättiläinen kallion oli joskus saksilla leikannut, ja mikä voima oli nämä leikatut reunat painanut erilleen.

Kallioiden välinen kolo on palvellut vuosikymmeniä kylän satamana. Alhaalta merenpinnan tasolta kulkee ylös kylään kiskot tavaroiden kuljettamista varten.  Vaikka tavarat tulevat kylään nykyään pääasiassa autokuljetuksilla Färsaarten suuremmista satamista, ovat nämä kiskot edelleen käyttökuntoiset.

Gjógv on turistien suosiossa, ja jopa nyt turistivapaana viikonloppuna kylässä näkyi muutama turistiryhmä. Ryhmän poistuttua saimme kokea harvinaisen hetken ja saimme olla kuilussa keskenämme. Rappusten yläpäässä paikallinen, ilmeisesti vanha kalastaja katseli alas tyhjään satama-altaaseen.

Kylästä löytyy myös idyllisen näköinen kahvila, joka visiittimme aikana oli valitettavasti kiinni, sekä ravintola, joka puolestaan oli viimeistä paikkaa myöden varattu.

Gjógvin kylästä lähtee monia upeita vaellusreittejä muunmuassa 188 metrin korkeuteen merestä nousevalle Búgvin pilarille. Meillä edellinen vaellus painoi sen verran jaloissamme, että kävelimme ainoastaan muutaman sadan metrin päähän kylästä ihailemaan jyrkkiä kalliojyrkänteitä ja laavamuodostelmia, sekä ratkaisemaan meidät paikalle tuonutta geokätköä.

Nesvatn

Eysturoyn saaren eteläisin nurkka ei ole varsinainen turistikohde, mutta käymisen arvoinen paikka se ehdottomasti on. Löysimme paikan vähän vahingossa katsellessamme perinteistä paperista tiekarttaa, jossa tämä niemeen johtava tie oli merkitty maisemareitiksi. Niemen kärki näytti olevan vähän kaukana muusta kulkemastamme reitistä, mutta uteliaisuuttamme päätimme suunnata sinne. Ja löytyihän sieltä myös ainakin yksi geokätkö.

Paikkana tämä niemi oli yksi erikoisimmista näkemistämme paikoista. Maasto niemellä on nummimaista niittyä, jossa aina välillä tulee vastaan pieniä suolammikoita ja ainakin yksi isompi lampi.

Varsinaista vaellusreittiä täällä ei ollut ja tie niemen kärkeen oli ilmeisimmin tehty paikalla olevien tuulivoimaloiden huoltotieksi. Kävelimme osin tietä pitkin ja osan matkaan  niityllä. Niityllä kävellessämme kulkuamme ihmettelivät useat vapaina laiduntavat lampaat. Lampaat eivät täälläkään suostuneet silitettäviksi, vaan lähtivät juoksien pakoon kun niitä yritti lähestyä.

Rantaa lähestyessä askel hidastui, sillä edessä oli kalliojyrkänne, ja meren pinta näkyi jossain kymmenien metrien päässä meidän alapuolellamme. Etelän suuntaan saimme ihailla horisontista näkyvää Nólsoyn saarta, ja lounaaseen katsottaessa hahmottui Tórshavn, pääkaupunki. Edessämme alhaalla kulki kontteja kuljettava laiva, joka näytti aivan pikkuruiselta.

Paikka tuntui jo tässä vaiheessa aika kummalliselta, mutta vielä kummallisemmaksi se muuttui siinä vaiheessa, kun lapset alkoivat keräämään simpukankuoria. Näitä valkoisia kartion mallisia kuoria oli niityllä siellä täällä ripoteltuna.  Miksi näitä täältä löytyi, ei meille ikinä selvinnyt, mutta patikoinnista tuli ainakin lasten mielestä selvästi mielenkiintoisempi näiden simpukankuorien ansiosta.

 

Kunoyn saari

Viimeiselle päivälle Färsaarilla tavoitteenamme oli nähdä joku niistä saarista, joissa emme olleet vielä käyneet. Kunoy valikoitui kohteeksi, koska sinne pääsi autolla perille. Lapsilla oli toiveena, että he saisivat leikkiä purossa. Ennakkotiedot ja tutustuminen kohteeseen tapahtui kartalta löytyneen geokätkön kuvauksen perusteella.

Kunoy on hyvin jyrkkärinteinen saari, jossa asutusta on ainoastaan kahdessa pienessä kylässä. Saaren itärannalle Haraldssundin kylään pääsee kapean salmen yli rakennettua siltaa pitkin Bordoyn saarelta. Suurempaan Kunoyn kylään länsirannalle pääsee autolla ainoastaan yksisuuntaista, valaisematonta tunnelia pitkin.

Tunnelin päässä aukeaa uusi maailma. Kunoy on 64 asukkaan, meren ja kallioiden ympäröimä kylä. Kylän reunalla meren rannalla seisoi punakattoinen kirkko. Kylän talot olivat sekoitus uutta ja vanhaa.

Jätimme auton kylän reunalle ja lähdimme patikoimaan polkua pitkin. Polku kulki niityllä kylän ja vuorenrinteen välillä. Täällä ei poikkeuksellisesti ollut ainuttakaan lammasta, mutta muutama hevonen ihmetteli meitä aidan takaa.

Kunoysta löytyy yllättäen metsä. Suomalainen sanoisi ”puiston kokoinen metsikkö”, mutta Färsaarilla tämäkin metsä on poikkeuksellisen suuri. Metsään on rakennettu luontopolku ja sinne on viety picnic-pöytiä. Keskellä metsää on suuri kivilohkare, jonka päälle pääsi kiipeämään siihen kiinnitettyä köyttä pitkin.

Patikoituamme luontopolun ympäri asettauduimme puron varteen syömään eväitä, ja lapset pääsivät toivomaansa paikkaan leikkimään. Paikka oli suojaisa, ja ilma jopa lämmin. Nautimme auringosta, maisemista ja puron solinasta. Lapset pomppivat kivillä ja kahlasivat purossa, kunnes toinen heistä liukastui ja päätyi uimaan.

Tässä vaiheessa oli hyvä lähteä palaamaan samaa reittiä takaisin autolle. Onneksi metsikössä oli lämmin, ja päälimmäinen kerros vaatteita oli leikin tiimellyksessä jätetty rantaan. Paluumatkalla hevosiakaan ei enää jaksanut kiinnostaa liikkeemme.

 

Vaikka ennakko-oletuksemme Färsaarten luonnosta ja mahdollisuuksista luontomatkailuun saarilla oli korkeat, yllätti sen monipuolisuus kaikesta huolimatta meidät. Yksikään päivä ei toistanut itseään, eikä yksikään maisema kyllästyttänyt. Vaellusreittejä saarilla riittää jokaiseen tarpeeseen.

 

Lisää Färsaarista:
Vágar – ensikosketus Färsaariin
Streymoy – Färsaarten suurimman saaren monipuoliset kasvot

Färsaarista muissa blogeissa:
Terveisetpaivantasaajalta.com