Liechtenstein – jarruta, ettei ajeta ohi

Yksinkertainen ja ainut syy vierailuuni Liechtensteinissa oli se, että maa puuttui vielä matkustettujen maiden tilastoistani.  Ilman tätä en ehkä olisi tänne eksynyt. Matkustaminen ei saisi kuitenkaan olla pelkästään tilastojen keräämistä. Tästä syystä yritämmekin joka kohteesta löytää aina jotain kaunista ja jotain, miksi paikkaan kannattaa matkustaa.

Balzers, Liechtenstein
Balzersin kylä Gutenberg-linnan pihalta nähtynä.

Kauneutta ei Liechtensteinissa tarvinnut kauaa etsiä. Maa sijaitsee keskellä Alppeja, ja vihreät laaksot lumihuippuisine vuorineen eivät voi jättää ketään kylmäksi. Mutta se miksi-kysymys olikin sitten haasteellisempi.

20190517_164502

Liechtenstein on maailman kuudenneksi pienin maa. Pituutta sillä on vain 25 km ja leveyttä 12 km.  Rajanaapureina on Itävalta ja Sveitsi, joista jälkimmäisen kanssa maalla on yhteinen raha ja tulliliitto.

Maan virallinen kieli on saksa. Murre, jota Liechtensteinissa puhutaan muistuttaa paljolti Itavallassa puhuttavaa saksaa.

Liechtenstein on perustuslaillinen monarkia, jota vuodesta 1989 on hallinnut  Ruhtinas Hans Adam II.

Maan virallinen nimi on Liechtensteinin ruhtinaskunta (Fürstentum Liechtenstein), ja lyhenne on FL. Euroopassa vastaantulevat autot, joiden rekisterissä on FL, ovat siis Liechtensteinista eikä Floridasta.

Maatalous on edelleen tärkeä elinkeino, mutta etenkin pankkisektori on viime vuosikymmeninä kasvattanut osuuttaan voimakkaasti.

Balzers

Ensimmäinen pysähtymiskohteemme oli Balzersin pikkukylä. Syy pysähtymiseen oli geokätkö, mutta kuten usein niin usein, tämäkin kätkö ohjasi meidät upealle paikalle. Viiniviljelmän takana oli korkean kukkulan päällä upea Gutenbergin linna (Burg Gutenberg). Linnalele johtavaa polkua joutui tovin etsimään, mutta se löytyi lopulta loogisesta paikasta aivan keskeltä kylää.

Gutenberg castle, Liechtenstein
Gutenbergin linna

Matkalla ylös linnalle oli kulttuurikeskus tai joku muu instituutti, jonka erittäin 80-lukulaisesta kahvilasta yritimme ostaa kahvia. Virkamiesmäisen näköinen vanhempi nainen olisi mieluummin myynyt meille viiniä, mutta jostain syystä kieltäydyimme.  Miksi?

Gutenberg-linnalla on vaiherikas historia. Tällä hetkellä se on Liechtensteinin valtion omistuksessa toimien museona.  Linnoitus on toinen Liechtensteinin linnoituksista, joka on säilynyt ehjänä näihin päiviin asti.

Gutenberg castle, Liechtenstein
Ketkä kaikki ovat tästä ovesta kulkeneet aikojen saatossa?

Ihailtuamme tovin maisemia lähdimme takaisin kylää kohti.  Itäisempi reitti kukkulalle vei kirkon pihalle.  Kirkko on nimeltään pyhän Nikolauksen kirkko (Pfarrkirche Hl. Nikolaus) . Paljon muuta tässä muutaman tuhannen asukkaan kylässä ei ollutkaan.

St. Nikolaus church, Liechtenstein
Nikolauksen kirkko

Vaellusreittejä ja maastopyöräreittejä Liechtensteinissa näytti kulkevan edestakaisin. Näin luontomatkailijan näkökulmasta täältä näyttäisi löytyvän polkuja kuljettaviksi. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ollut aikaa eikä sopivia varusteita näiden tutkimiseksi, mitä nyt muutama geokätkö tuli matkalla etsittyä.

Balzers, liechtenstein
Vaellusreitti ja taukopaikka Balzersin kylän lähistöllä.

Vaduz

Liechtensteinin pääkaupunki ei ole erityisen kaunis kaupunki, mutta siitä löytyy tiettyä omaleimaisuutta.

Städtle, Vaduz, Liechtenstein
Städtlen kävelykatu ja taustalla Vaduzin linna

Korkealla vuoren päällä on Vaduzin linna (Schloss Vaduz) joka on Liechtensteinin prinssin virallinen asunto. Täältä on hienot maisemat alas kaupunkiin.

Linnaan pääsee toki tutustumaan myös hieman lähempää, mutta me tyydyimme ihailemaan sitä alhaalta käsin.

Vaduzin kaupungista ei ole kulkua linnaan, vaan tie sinne kulkee ainoastaan vuoren toiselta puolelta.

Lähimpänä linnavuorta on kävelykatu nimeltään Städtle. Kadun varrelta löytyi kivasti kahviloita, matkamuistomyymälöitä sekä muita turisteja yleisesti kiinnostavia palveluita.

Vanhoihin käsityöperinteisiin Liechtensteinissa ovat kuuluneet tynnyrien ja puukenkien sekä koristeellisten haravien veistäminen. Näitä näkyi ilahduttavasti myös Vaduzin matkatavaramyymälöissä, niiden muovisten halpatuotantomatkamuistojen sijaan.

Meidän lisäksemme kaduilla kulki useampia turisteja tai ainakin oppaan perässä kulkevia, kameraa ahkerasti käyttäviä henkilöitä. Muutoin kadut olivat näin arkipäivänä melko tyhjiä.

Liechtensteinissa on vilkas kulttuurielämä; joka kylällä on omat kuoro ja torvisoittokunta. Valitettavasti emme tällä kertaa kuullut kumpaakaan näistä. Vaduzissa sijaitsee maan kansallismuseo,  Liechtensteinin taidemuseo sekä useita taidegallerioita.

Vaduz, Liechtenstein
Jos kävely ja kulttuuri alkaa väsyttämään Städtlen kävelykadulta löytyy näppäriä riippumattoja, joista voi ihailla upeaa modernia arkkitehtuuria, lumihuippuisia vuoria tai toiseen suuntaan Vaduzin linnaa vuoren päällä Kuva: Niina Karmavuo

Liechtensteinissa postimerkeillä on erityinen asema. Monet Liechtensteinin suurimmista taiteilijoista ovat omistautuneet suunnittelemaan postimerkkejä, ja ne ovat tuoneet näihin päiviin asti valtiolle huomattavia tuloja.  Ymmärrettävästi Vaduzissa on aiheeseen keskittynyt postimuseo,

Vaduz, Liechtenstein
Postimuseo on nykyään osa Liechtensteinin taidemuseota.

Mutta kannattaako Liechtensteiniin matkustaa?  Ehkä täällä ei ole mitään suurta tai ihmeellistä, mitä ei  helpommin saavutettavissa löytyisi myös Sveitsistä tai Itävallasta.  Mutta miksi ei? Luonto on kaunista, palveluja löytyy, ihmiset ovat ystävällisiä, kulttuurielämä on vilkasta ja samalla voi kertoa käyneesi myös Liechtensteinissa.

Parliaments in Vaduz, Liechtenstein
Vaduzin parlamenttitalo.

Kertaakaan tämän blogin kirjoittamisen aikana en onnistunut kirjoittamaan oikein sanaa Liechtenstein. Onneksi on oikolukuohjemat 🙂

Liechtensteinistä tekee juuri nyt ajankohtaisen myös se, että Suomen jalkapallomaajoukkue (Huuhkajat) pelaavat viimeisen karsintaottelun  EURO2020 turnaukseen  Liechtensteinia vastaan EURO2020 -karsintaottelu Suomi – Liechtenstein perjantaina 15.11. 2019. Vasta tämän jälkeen lopullisesti ratkeaa se, mitä mieltä olemmekaan maasta.  🙂

 

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s