Matkataan Mutkitellen

Angola on maa, johon eteneminen edellisellä Lounais-Afrikan matkalla runsas 10 vuotta sitten tyssäsi. Turistina tänne ei ollut mahdollista saada viisumia, ainakaan inhimillisellä vaivalla. Kun maa avasi rajansa turisteille uuden e-viisumin muodossa vuonna 2018, niin tokihan tänne oli sitten tultava. Ihan pelkästään Angolaan matkamme ei suuntautunut, vaan tämä oli viimeinen etappi joululoman 2019/20 Lounais-Afrikan -matkallamme.

Koostimme tämän tarinan loppuun oman kappaleen viisumiprosessista suomalaiselle.

Sotaisa historia

Ennen siirtomaa-aikaa Angola oli jakautunut kuningaskuntiin, ja ihmiset elivät pääasiallisesti metsästämällä ja keräilemällä. Vuonna 1575 Angolaan perustettiin ensimmäinen Portugalin siirtokunta. 1600-luvulta aina 1800-luvulle orjat olivat portugalilaisen Angolan tärkeintä kauppatavaraa, ja suurin osa heistä kuljetettiin Brasiliaan.

Portugali lakkautti orjuuden vuonna 1875. Pian sen jälkeen, vuonna 1885, Euroopan maat jakoivat Berliinin konferenssissa Afrikan keskenään. Tämän seurauksena Portugali vahvisti asemiaan rannikon lisäksi myös maan sisämaassa.  Siirtomaaisännät perustivat plantaaseja, joihin paikallisia velvoitettiin työvoimaksi.

Pakkotyö lakkautettiin vuonna 1961. Samaan aikaan oli kuitenkin jo muutamakin eri ryhmittymä aloittanut sissisodan portugalilaisia vastaan. Ryhmittymät sotivat myös toisiaan vastaan.

Angola itsenäistyi marraskuun 11. päivänä vuonna 1975,  mutta sisällissota jatkui aina vuoteen 2002. Viimeinen rauhansopimus kirjoitettiin 2006, ja maahan saatiin perustuslaki vasta vuonna 2010. Sisällissodassa kuoli 1,5 miljoonaa ihmistä, ja kolmannes maan väestöstä eli pakolaisina. Tiet ja peruspalvelut puuttuivat, ja miljoonat maaperään upotetut miinat vaikeuttivat ihmisten jokapäiväistä elämää.

Sodan päätyttyä talous kääntyi rajuun kasvuun, mutta  yli 90 prosenttia Angolan vientituloista ja 80 prosenttia verotuloista tulee öljystä.  Korruptio on laajaa ja syvälle levinnyttä, ja vauraus kertyy vain harvoille. Suurimmalla osalla kansasta eivät elinolot ole juurikaan parantuneet.

 

Hotelli

Päädyimme tällä matkalla logistiikka- ja turvallisuussyistä keskittyä pelkästään maan pääkaupunkiin Luandaan. Maa on iso ja monipuolinen, joten paljon jäi maasta kokematta. Luandakin tarjosi kuitenkin makupalan Angolasta!

Yleensä emme viihdy suurissa hotelleissa, mutta tällä kertaa hotellin koko ja tähtien lukumäärä tuli mukaan kriteeristöön, jolla hotellia alettiin haarukoimaan. Hotellissa piti ehdottomasti olla ravintola, koska pimeällä Luandassa ei ulkona kannata liikkua. Ulkouima-allas oli ehdoton lisä lasten viihtymiselle.

Keskustan sijaan päädyimme 10 km etelään Luanda Sul / Talatonan alueelle ja Palmeiras Suite -hotelliin, joka osoittautui todella hyväksi valinnaksi. Kokoonsa nähden hotelli oli hyvin hiljainen. Meidän lisäksemme muita turistin näköisiä ei näkynyt.

Hotellista lempipaikaksemme muodostui heti kattoterassi, jossa oli ravintola ja uima-allas. Valkoviinilasi kädessä, lasten uidessa, täältä oli mukava hahmottaa ympärillä näkyvää Angolaa. Samalla tiedostaen sitä äärimmäistä ristiriitaisuutta, jota tämä maa tarjoaa mm. elinolosuhteiltaan asukkailleen.

Yhdellä suunnalla näkyi useampiakin aidattuja ja vartioituja omakotitaloalueita (gated community), jossa oli toinen toistaan hienompia uusia omakotitaloja. Näiden takana horisontissa oli jättikokoinen ostoskeskus, tai ainakin sen valot antoivat tämän käsityksen. Toiseen suuntaan näkyi muutamia hienoja korkeita kerrostaloja ja rakenteilla olevia omakotitaloja, ja kaikkea mitä näiden asukkaat tarvitsivat.  Olimme siis keskellä yläluokkaista asuinaluetta, jossa myös maassa olevat expatit, eli täälläpäin asuvat ulkomaiset komennustyöntekijät tele- ja öljy-yhtiöiden palveluksissa asuivat.

Kaupungille piti kuitenkin päästä. Taxeja ei kadulta oikein saa Luandassa, joten pyysimme hotellin respaa soittamaan meille paikallisen version überistä, Allo Taxin. Vinkkinä Luandaan matkaaville, että taxit ovat Suomen hinnoissa, ja niitä on vaikea saada kadulta.

Fortaleza de São Miguel

Luandan ytimessa sijaitseva vuonna 1576 rakennettu linnoitus on Luandan, ellei koko Angolan yksi kuuluisimpia nähtävyyksiä.  Rakennus toimi hallinnollisena keskuksena siirtomaavallan varhaisessa vaiheessa ja oli aina vuoteen 1975 Portugalin armeijan pääesikunta. Linnoituksella oli aikoinaan myös tärkeä rooli orjakaupassa. Nykyään linnoituksessa sijaitsee Angolan asevoimien museo, Museu Nacional de História Militar. Koko tämä Angolan sotaisa menneisyys on sulassa sovussa ripoteltuna eri puolelle linnoitusta.

Linnoituksen ulkopihalle tullaan mahtipontisen ja sotaisan portin läpi, jonka ulkonäössä on jotain kommunistisille maille hyvin tyypillistä tyylisuuntaa. Seuraavana vastaan tulee pitkä rivi eri aikakauden tykkejä, panssariajoneuvoja ja hävittäjiä. Kaiken tämän kruunaa alasammuttu helikopterin romu.

Linnoituksen sisäpihalle, jota suojaa tykillä varustetut paksut seinät, pääsee vain yhdestä vartioidusta portista. Pihalla avautuu aivan uusi maailma. Sen keskellä seisoo rivissä patsaita, muun muassa Portugalin ensimmäinen kuningas, ensimmäinen Angolaan saapunut eurooppalainen ja muutama portugalilainen tutkimusmatkailijia.  Näky oli kuin mitään ei olisikaan tapahtunut sitten heidän valtakautensa.

Sisätiloissa näyttely etenee historiassa vieläkin pidemmälle. Angolan varhainen historia ennen siirtomaa-aikaa on esillä keraamisina tauluina.

Ylhäällä muurin päällä oli tykkejä osoittamassa sekä merelle että mantereen suuntaan. Tykkien seurana muurilla oli bonk-henkisiä patsaita. Jos tähän asti kaikki linnoituksessa näytteillä olleet eri aikakausien esineet olivat sentään jotenkin liittyneet Angolan historiaan, nämä patsaat sekoittivat lähinnä tunnelmaa, positiiviseen suuntaan toki.

Luandan rantoja suojaa kilometrien mittaiset luonnolliset hiekkariutat. Muurilta näkyi meren suuntaan  Ilha do Cabon eteläisin pää. Saari on surullisen näköinen sekasotku roskaisia rantoja, itserakennettuja hökkeleitä ja toisaalta isoja, uusia, osin vielä rakenteilla olevia tyylikkäitä hotelli- tai ravintolarakennuksia. Seuraavien vuosien aikana tämä maisema tulee muuttumaan huimasti!

Kaupungin suuntaan näkyi iso rantabulevardi ja nostureita. Tähän suuntaan lähdimme myös linnoitukselta kävelemään.  Bulevardi oli leveä ja siisti, mutta ihmisiä siellä ei meidän lisäksemme ollut juuri nimeksikään. Kaikki kahvilat ja ravintolat olivat myös kiinni. Ehkä paikka avautuu vasta illalla kun paahtava aurinko on jo laskenut.

Meiltä alkoi juomavesi loppumaan, joten lähdimme kaupungin suuntaan toiveena löytää jostain lisää vettä. Tässä kohtaa kaupunkia tuntui olevan vain virastoja ja toimistoja. Kaikki oli verrattain siistiä, mutta vastaan ei ollut ensimmäistäkään kauppaa, kahvilaa tai ravintolaa, josta olisi saanut jotain juotavaa. Autot eivät piitanneet vähääkään kävelijöistä ja nopeudet, jopa pienilläkin kaduilla olivat melkoisia. Kävelyteitä onneksi oli, mutta katujen ylityksiin piti keskittyä. Kauppa löytyi lopulta pienestä ostarista. Kuten aina ulkomailla, ostarin liepeillä kannattaa keskittyä pitämään irtaimistostaan kiinni taskuvarkaiden osalta.

Luandan keskustasta löytyy useampiakin museoita, mutta niihin emme tällä kertaa menneet. Sen sijaan etsimme toimistotalojen keskeltä kirkon Igreja de Nossa Senhora dos Remédios(Church of Our Lady of Remedies), joka on pieni vuonna 1628 portugalilaisten kaupunkiin rakennuttama katolilainen kirkko. Huolimatta sen pienestä koosta, kirkko sai katedraalin nimen ja palvelee edelleen sekä Angolan että Kongon pääkirkkona.

Täällä oli viileää ja hyvä rauhoittua hetkeksi ennen kuin jatkoimme kaupunkikierrostamme geokätköjen viitoittamalla tiellä. Myös kirkon pihalla oli lähes mahdoton liikkua kohtaamatta lukuisia kerjäläisiä ja iholle tulevia pikkupoikia. Laukut ja veskat edessä käsien alla siis.

Palácio de Ferron (Iron Palace) on rakennus, jolla on hyvin mielenkiintoinen historia. Vaikka päällepäin kaksikerroksinen rakennus näyttää tyypilliseltä puurakenteiselta pitsihuvilalta, on se tehty melkein kokonaan raudasta.

Rakennuksen saapuminen Luandaan näyttää olevan vain vahinko;  laiva, joka kuljetti sen esivalmistettuja osia, ajautui karille Angolan edustalle, jolloin Portugalin viranomaiset ottivat sen haltuunsa. Virallista tietoa asiasta ei ole, mutta uskotaan että rakennuksen oli suunnitellut ja rakentanut Pariisissa sama mies, joka suunnitteli Eiffel-tornin!

Aluksi rakennusta käytettiin kulttuurikeskuksena, mutta se alkoi ruostumaan pahasti kosteassa ilmassa. Timanttiyrityksen tukemana rakennus kunnostettiin ja se avasi ovensa vierailijoille vuonna 2016.

Sisätilat eivät olleet nyt auki, eikä meille ihan selvinnyt, mitä siellä olisi ollutkaan, mutta piha-alue oli rauhallinen ja siisti paikka paeta hetkeksi kaupungin hälinää. Vartijat, joita oli kaikkien julkisten rakennusten liepeillä, toivottivat meidät tervetulleeksi pihamaalle. Päärakennusta ympäröivissä rakenteissa oli hyvin mielenkiintoisia ja kantaaottavia muraaleja.

 

Luandasta puuttui yleensä tämän kokoiselle kaupungille tyypilliset kahvilat, ravintolat ja pienet lähikaupat. Olimme suunnitelleet syövämme lounaan kaupungilla, mutta etsinnöistämme huolimatta ruokapaikkaa ei tullut vastaan. Päädyimme suuntaamaan kulkumme kohti kaupungin suurinta ja kalleinta hotellia. Tämä ei ollut ehkä se, mitä olimme suunnitelleet, mutta osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi.

Ruoka oli hyvää, ehkä vähän kallista kuten kaikki Luandassa, mutta palvelu oli hyvää ja maisema etenkin aivan upea. Näkymä oli suoraan kaupungin keskustan yli merelle.  Ravintola oli kattoterassilla, jossa merituuli viilensi sopivasti ilmaa. Katolla oli ravintolan lisäksi myös nurmikenttä ja uima-allas.

Kaupunki näytti olevan todella suuren rakennusbuumin alla. Nostokurkia näkyi joka suunnassa. Osa taloista oli purettu, osa sen näköisiä, että purkupäätös oli jo tehty ja uusia rakennuksia nousi joka puolelle.

Takaisin omalle hotellillemme kysyimme kuljetusta hotellista, jossa olimme lounastaneet. Heidän hintansa oli todella kallis. Siinä vaiheessa, kun aloimme miettiä muita vaihtoehtoja, hotellin concierge soitti paikalle oman ystävänsä, joka kuljetti meidät kohtuuhinnalla toiselle puolelle kaupunkia. Conciergen vakuuttelut jäivät mieleen ”he is my friend, you can trust him, I guarantee he will take you there”. Ehkä tässä maassa ei ihan kaikkeen tai kaikkiin kannata luottaa.  Tämä herra oli kuitenkin todistettavasti töissä tässä hotellissa. Kuten aiemminkin mainittu, taxeja on vaikeaa saada kadulta, ja ne ovat jokatapauksessa kalliita.

Luanda Sul

Viimeisenä Angola-päivänä päätimme lähteä tutustumaan Luanda Sulin kaupunginosaan, jossa hotellimme sijaitsi.

Ylhaaltä katsottuna naapurusto näytti siistiltä ja viehättävältä, mutta kaikki tämä oli tiukasti vartioitujen korkeiden aitojen sisällä. Hotelliltahan ei yleensä kukaan lähde kävellen mihinkään, ja meidänkin piti hieman hämätä respan vartijoita, jotta pääsimme ilman selittelyjä lähtemään omin päin hotellilta.

Suuntasimme kohti ostoskeskusta, joka näkyi suoraan hotellilta. Suoraan tänne olisi ollut hyvinkin lyhyt matka, noin kilometri linnuntietä, mutta koska välissä oli aidattu asuinalue, jouduimme kiertämään melko kaukaa. Kadut olivat siistejä ja niissä oli leveät kävelytiet, mutta ympäröivät aidat tekivät tunnelmasta jotenkin kolkon. Meidän lisäksemme täällä ei kukaan muu kävellyt.

Hieman ennen ostoskeskusta tulimme isommalle tielle, jossa tunnelma muuttui täysin. Liikennettä oli enemmän, vastaan tuli myös kävelijöitä, ja katujen kulmissa oli hedelmäkojuja. Jalkakäytäviä ei enää ollut, mutta päällystämättömällä tienpientareella kojujen, roskakorien, puiden ja parkkeerattujen autojen välissä pääsi kävelemään. Tuntui kuin olisimme tulleet Afrikkaan 🙂

Ostoskeskus oli kaikesta päätellen juuri avattu. Lattiat kiilsivät ja sisällä oli vielä uuden rakennuksen raikas tuoksu. Ostoskeskuksen yläkerrassa oli vaatekauppoja, jossa myytiin siistejä länsimaisia vaatteita, todella ylihintaan, ja ilman juurikaan asiakkaita. Osa kauppapaikoista oli tyhjinä, mutta nämä oli täytetty näyttävillä taideteoksilla.

Alakerrassa oli ravintoloita, ja päätimmekin syödä täällä lounaan. Valikoimassa oli pitsaa, pastaa ja tacoja, ihan kuin missä tahansa muuallakin maailmassa.  Foodcourtissa istui lähinnä nuoria, aika varakkaan näköisiä paikallisia. Muutama lapsiperhe oli jäätelöbaarin luona. Expatteja näkyi täälläkin.

Alakerrasta löytyi myös supermarket, jossa ruoka oli hyvin kallista ja vaatteet niinikään hyvin kalliita. Marketin käytävältä löytyi maistiaisena olutta, jota saikin heti noin puoli tuopillista. Ihan kohtalaisen hyvää olutta, mutta päädyimme juomaan puoliksi tämän yhden maistiaisen.

Uskomattomin löytö oli kuitenkin muovinen yksisarvinen, joka oli 500 euroa maksaneen leikkiferrarin vieressä supermarketin leluosastolla. Tämä yksisarvinen maksoi puoli miljoonaa Angolan kwanzaa eli noin 820 euroa. Aika hintava lelu, etenkin ottaen huomioon tämän maan keskimääräisen toimeentulon.

Angola oli kokemuksena hyvin mielenkiintoinen ja vivahteikas. Ehdimme tutustua tällä kertaa vain maan pääkaupunkiin, ja siihenkin vajaa kolme päivää oli hyvin lyhyt aika. Luandan ulkopuolella Angola näyttäytyy varmaan hyvin erilaisena, ja varsinainen luontomatkailu jäi tässä maassa lähes nollaan. Harmi sinänsä, mutta toisaalta olimme juuri viettäneet pari viikkoa Namibian ja Botswanan luonnonpuistoissa, joten kaupunkimatkailu sopi tähän hetkeen meille.

 

Lopuksi: Angolan viisumiprosessi suomalaiselle

Ihan ilman ennakkotyötä Angolaan ei mennä turistina. Viisumiprosessi on kuitenkin helpottunut, koska maaliskuusta 2018 alkaen usean maan kansalaiset, EU mukaanlukien, viisumin ”esikarsinnan” voi tehdä netissä. Vaikka prosessin nimi on ”eVisa”, kyse on tarkastiottaen luvasta hakea ”VoA”:a, eli Visa on Arrival, viisumia maahansaapuessa.

Oman rajatun kokemuksemme perusteella työmäärä on aavistuksen helpompi kuin esim. Valko-Venäjän viisumin hakeminen omatoimisesti automatkalle, mutta kankeampi kuin esimerkiksi Kamputsean vastaava ”eVisa”. Käydäänpä prosessi vielä läpi, jos siitä olisi jollekulle hyötyä jatkossa:

 

Angolan viisumin hakeminen suomalaisena:

1. Varmista, että sinulla on passi, joka on voimassa yli 12 kk matkasi päättymisestä.
2. Varaa lentoliput maahan ja maasta pois.
3. Varaa hotelli tai varaudu todistamaan majoitus koko matkasi ajaksi.
4. Hanki keltakuumerokotuskortti (keltainen vihko). Saat sen terkkarista, mutta kerro asia varatessasi rokotusaikaa.
5. Alaikäiselle pitää olla syntymätodistus englanniksi tai portugaliksi. Suomihan ei tunne jenkkityylistä syntymätodistusta, mutta maistraatista saa ”Extract from the population information system in Finland – use: for authorities/certification of birth” -todistuksen lapsille, joka käy tähän. (HUOM: Ilman tätä ei matkusteta lasten kanssa nykyään oikein missäänpäin Afrikkaa tai esim. Lähi-itää).
6. Varaa passikuva, valkoisella taustalla. Tätä ei tarvitse luovuttaa heille, mutta otat siitä skannauksen.
7. Pyydä pankilta, tai tulosta nettipankistasi, tiliote portugaliksi tai englanniksi, jossa näkyy saldosi (kyllä, tämä on pakollinen..). Tämä on ”proof of livelyhood”. Vaadittava minimisaldo on 200 USD per päivä per henkilö. Seurueelle riittää näköjään yksi saldotodistus.
8. Varaa viisumin maksamiseen käteistä 120 USD per nuppi.
9. Varaudu henkisesti siihen, että tarvitsisit sääntöjen mukaan portugaliksi notarisoidun passikopion matkallesi kadullaliikkumista varten. Tämä on kuitenkin piinallisen hankala hommata Suomessa, joten päätimme itse että emme sitä hae. Toisaalta nimittäin hyväksytyn viisumin ”kuitti” lentokentällä Luandaan saapuessa sisältää samat tiedot passistasi portugaliksi, ja kuljetimme näitä sitten mukana ulkosalla, eikä niitä kaupungin sisällä edes kysytty.
10. Ja viimeinen, muttei vähäisin: Hommaa skanneri. Siis ei digikamera, vaan ihan asiakirjaskanneri. Tästä lisää alempana.

Ja sitten itse hakuprosessiin: Surffaa netissä sivulle http://www.smevisa.gov.ao/ ja siellä valikosta Visa Categories, ja A) Tourist Visa. Lue teksti, sisäistä se, totea että se koskee sinua, ja palaa takaisin pääsivulle, josta valikon linkki: Apply for visa. Siitä sitten naputtelemaan.

Pari vinkkiä:

• eVisaa voi hakea vain tietyille rajanylityspaikoille, lista löytyy em. sivulla.
• eVisan ”maahansaapumisen lupa” on voimassa 30-120 vrk hausta, vähän riippuen hakuprosessista ja siitä, mitä ohjesivua lukee, tai jostakin random-tekijästä. Tämä on erikoinen seikka, mutta siitä on debatoitu paljon matkailufoorumeilla. Pääpointti on: ÄLÄ HAE eVISAA LIIAN AIKAISIN, koska voimassaoloaika alkaa heti. Et nimittäin voi syöttää muutos- tai uusintahakemusta ennenkuin edellinen on expiroitunut.
• Lue pilkuntarkasti pääsivun linkin ”Instructions for Form” -ohjeet skannausten pikselimäärästä, tarkkuudesta (DPI) ja formaatista (.jpg, jpeg, .tiff). Tämä ohje esitetään hakusivuilla sitten eri muodossa, joten varaudu tiedoston kokomuutoksiin kesken hakuprosessin. Esim. Lonely Planetin Angola-foorumi on täynnä turhautuneita postauksia, jossa porukka on saanut bumerangin viisumianomuksestaan, koska se on näyttänyt kuvakaappaukselta (paperin skannauksen sijaan), tiedoston formaatti tai etenkin tarkkuus (DPI) on väärä jne.
• Skanneri vs. digikamera: Jotkut softat osaavat muuttaa digikameran kuvia skannatun näköisiksi. Toiminee. Yhtä kaikki, ohjeet puhuvat skannerista, ja teimme itse niin.
• Lasten syntymätodistusta ei kysytä viisumisivuilla, mutta sen poisjättämisestä seuraa hylkäys, kuten meillä. Rokotustodistussivulla on mahdollista syöttää useampi tiedosto, joten laitoimme ne sinne, ja lisäksi portugalinkielisen saatteen että miksi Suomessa ei ole varsinaista syntymätodistusta. Meni läpi.
• Matkalle kysytään paikallista yhteyshenkilöä. Kyseessä on oikeastaan kompakysymys, koska yhteyshenkilöksi käy matkaryhmän yksi henkilö, osoitteenaan hotellin osoite.

Kun nettilomakkeet on täytetty, talleta hakemusnumerosi, ja saat sähköpostin että anomus on lähetetty. Hyväksytystä anomuksesta saat mailitse pdf-tiedoston (kuva vasemmalla) parin päivän sisällä, joka pitää väritulostaa mukaan, samoin kuin kaikki viisumianomukseen lähetetyt paperit. Epäselvissä tapauksissa asiaa voi yrittää selvittää mailitse, mielellään portugaliksi (kuten me teimme Google Translaten avulla) mailiosoitteesta: contactos (at-merkki) sme(piste)gov(piste)ao

Saapuessasi Luandan lentokentälle, turistit marssivat omalle luukulleen, josta heidät ohjataan varsinaiseen viisumikonttoriin. Konttorilla annat virkailijalle sen pdf-printin, passin, vastaillaan pariin kysymykseen, ja viereinen pankkitiski ottaa maksun vastaan (120 USD per nenä). Passiin tulee sivun kokoinen viisumi, ja homma on siinä!

Muista säilyttää saamasi kuittipino, koska siinä on ne vaadittavat passitiedot portugaliksi, joita voidaan kysyä kaduilla, ja viimeistään jos poistut kaupungista maata pitkin.

Meidän neljän hengen seurueella tähän meni kentällä vain puolisen tuntia aikaa, tosin koneessamme ei ollut muita turistiviisumilla tulevia kuin me.

Tervetuloa Angolaan!